#3 Lottounelmia

Ei tullut 45 miljoonaa Euro Jackpotista, eikä  kolmea miljoonaa lotostakaan. (Voitin kyllä euron! 3-1 oikein, woohoo!) Eilinen työpäivä meni kuitenkin mukavasti ajatellen mitä tekisin, jos saisin 45milj. puhtaana käteen. 

Fiksu ihminenhän rakentaisi ensin sijoitussuunnitelman, miettisi sijoituskiinteistöjen sijainnit ja ehkä soisi miljoonan tai kaksi ihan omiin hupeihinkin. Itsellä ensimmäiseksi tuli kuitenkin mieleen hevoset. Oli yllättävän nautinnollista leikitellä ajatuksella, että tekisi ”tarjouksen josta ei voi kieltäytyä” vaikka Charlotte Dujardinin Valegrosta, tai sitten istahtaisi alas eliittihuutokaupassa ja huutaisi pari kalleinta hevosta ihan vain nähdäkseen hevosmaailman järkyttyneet kasvot.

Hevosten jälkeen ostaisin itselleni state-of-the-art hevoskuljetusauton (luin jostakin, että joihinkin malleihin on mahdollista saada poreallas katolle?) ja upean tallipaikan. Hevosillekin pitäisi saada apua liikutukseen, ja valmentajat kuskata Suomeen jostakin Euroopasta, hevosenhoitajista ja tallimestarista puhumattakaan.

Kassakaapin laskettuani ja toimistoa illalla siivotessani mieleeni pulpahti kuitenkin ajatus; mitä ihmettä minä kaikilla noilla hevosilla oikein tekisin? Luultavasti vain onnistuisin viemään kaikkia muutaman askelen takaperin ja aika varmasti saisin koko hevosmaailman vihat niskaani kun starttaisin Valegrolla aluetasolla Vaativaa B:tä 65 % tuloksilla.

Kuitenkin yöllä kotiin tultua ja oman rakkaan viereen kääriydyttyäni tuli olo, että elämä on ihan hyvä näinkin. Minulla ei ehkä ole miljoonia euroja pankkitilillä, eikä huippuluokan hevosia kisatykkeinä. Minulla ei ole enää edes omaa hevosta opiskelijabudjetin luomien haasteiden vuoksi. Minulla on kuitenkin koko loppuelämä aikaa luoda oma unelmani, siispä ilolla lähden iltapäivällä ratsastamaan puskahevostani, ja jännityksellä odotan ensi viikkoon, jolloin pääsen kokeilemaan yhtä potentiaalista vuokrahevosta. Ja jos elämäntilanne sen sallii, niin ehkä ensi syksynä ollaan jo etsimässä ylläpitohevosta, ja valmistumisen jälkeen etappina onkin oman etsiminen. 

Charlotte Dujardin ja Valegro Lontoossa

45 milj. voitolla varmaan pääsisi useamminkin Karl Hesterin valmennuksiin!

#2 Miten Bico tuli minulle?

Kasvattajalla oli Bicolle suuriakin odotuksia. Emänä käytettiin tyttären entistä kisatykkiä, jolla mm. voitettu SM-kultaa ja osallistuttu erilaisiin junnukisoihin Euroopassa. Oriksi valittiin Pyrrhus III, Ranskasta Suomeen tuotu siitosori. Lähtökohdat olivat hyvät, joten pettymyskin oli varmasti suuri kun ruunasta ei tullutkaan kansainvälistä estetykkiä. Syinä lähinnä takajalan asentovirhe, joka esti kovan treenauksen. 

Bico 19v estetreenin jälkeen

Minulle Bico tuli aivan puskista.

Bico oli ollut koko elämänsä samalla omistajalla, joten uutta hevosta hankkiessa omistajan pääprioriteettina oli vain saada hevoselle hyvä koti mahdollisimman läheltä. Käytiin silloin aina välillä äitini kanssa liikuttamassa yhden kaveriperheen suomenhevosta tallilla jossa Bicokin oli. Itse ratsastin silloin ratsastuskoulussa pari kertaa viikossa ja muut päivät roikuin tallilla hoitaen hevosia ja siivoten karsinoita ratsastuspalkalla. Oli vuosi 2004 ja ikää oli 13. Puskaradion kautta Bicon omistaja kuuli meistä ja taisi päättää, että noille hevoseni myyn. Vanhempani eivät olleet edes ajatelleet hevosen ostoa, joten hylkäsivät kaikki myyntitarjoukset suoralta kädeltä. Lopulta heille tuli kuitenkin tarjous jota ei voinut hylätä ja he ottivat sen vastaan. Bico tuli meille siis lähes ilmaiseksi, nimellistä korvausta vastaan.

Meille tullessaan Bico oli n. 100kg liikalihava, juuri vakavasta vatsahaavasta toipumassa ja täysin rapakunnossa. Sillä oli estepiireissä "hullun" hevosen maine, ja monet varoittelivatkin sen olevan täysin epäsopiva 13-vuotiaan tytön ratsuksi. Minä näin Bicossa ainoastaan maailman kilteimmän hevosen, joka laiskasti teki mitä vain siltä keksin pyytää, antaen kaikki virheeni anteeksi ja opettaen minulle asioita mistä vain pystyin unelmoida ratsastuskoulussa.

Itse en tiennyt koko asiasta mitään, tiesin vain että joku tuntematon nainen oli pyytänyt äitiäni hoitamaan viikon ajan kauneinta ja ihaninta hevosta jota olin koskaan nähnyt. Viikon jälkeen äitini ilmoitti, että alamme vuokraamaan Bicoa. Se oli siihenastisen elämäni huippuhetki, pääsin pois ratsastuskoulusta ja samalla sain ”oman” hevosen jota rapsutella ja silitellä. Kukaan ei minulle kertonut, että vanhempani olivat todellisuudessa ostaneet Bicon 15.12.2004.

Jouluaattona 2004 lähdin tallille normaalisti viemään porkkanaa Bicolle ja osallistumaan tallin perinteiseen joulumaastoon. Tallissa oli jännittynyt ja iloinen tunnelma ja kaikki moikkasivat minua iso virne kasvoilla, ajattelin sen johtuvan joulusta. Bicon karsinan ovessa oli valtava joulukortti jota vilkaisin pikaisesti ennen karsinaan menoa. Hetken porkkanoita syötettyäni pakitin kuitenkin ulos karsinasta lukemaan kortin uudestaan, olin varma että olin lukenut jotakin väärin. Korttia hetken tuijotettuani alkoi minulle pikkuhiljaa valjeta mitä ihmettä oli tapahtunut. Sydän hyppäsi kurkkuun enkä saanut sanaa suustani. Bico tökki hellästi turvallaan syliini, katsoen löytyykö taskuistani lisää herkkuja. Ovessa roikkuvassa sinisessä kortissa luki

”Hyvä joulua Åsa ja uusi perheenjäsenemme Bico.”

Ensimmäiset kenttätreenit

Hevoshullu Powercup-finaali 2006

Hevoshullu Powercup-finaali 2006

Hevoshullu Powercup-finaali 2006

#1 Mitä Missä Milloin?

16.10.2012 oli yksi elämäni surullisimmista päivistä. Silloin tuli hetki päästää elämäni rakkaus, paras ystävä, terapeutti ja opettaja vihreämmille laitumille lähes kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.

Bico 26.5.1990 - 16.10.2012

Tämän blogin ideana on kuvata oma matkani takaisin satulaan menetykseni jälkeen. Tuosta päivästä on kulunut lähes 6kk, ja viime keskiviikkona uskaltauduin ensimmäistä kertaa satulaan. Koin tarvitsevani tilaa hevosista Bicon jälkeen, mikään ei oikein tuntunut oikealta ja jotenkin pidin itseäni petturina jos edes kuvittelin nousevani jonkun toisen hevosen selkään, saati sitten kiintyväni uuteen nelijalkaiseen.

Ensimmäiset halut takaisin hevosten pariin ilmaantuivat joskus helmikuussa. Ensin tuli ikävä hevosten läheisyyttä, sitten tallitöitä ja lopuksi ratsastusta. Opiskelijana rahatilanteeni oli kuitenkin tiukka, ja täysipäiväinen opiskelu, osa-aikatyöt, englanninkielen tuntien pito ja parisuhde veivät lähes kaiken aikani. Nyt muutama viikko takaperin tajusin kuitenkin kouluvuoden vetävän viimeisiään, vuosiloman lähestyvän ja muutenkin yleisen rahatilanteen parantuneen.

En kuitenkaan oikein tiennyt miten harrastuksen aloittaisin. Olen omistanut oman hevoseni 13-vuotiaasta lähtien, ja paluu ratsastuskouluun tuntuu ajatuksena yhtä viehättävältä kuin juoksulenkki piikkikoroissa. Hevosen ostamiseen ja ylläpitoon minulla ei ole varaa, enkä tunne pääkaupunkiseudulta juuri ketään, etenkään hevosihmisiä joiden hevosilla köpötellä. Jotenkin kuitenkin eksyin hevostalli.netin markkinoille ja päätin etsiä itselleni vuokrahevosen.

Löysinkin pari mukavaa vaihtoehtoa, ensimmäistä kävin jo keskiviikkona testaamassa. Kyseessä on melko raaka kylmäverinen nuori heppa, mukava ja nöyrä, mutta kovin osaamaton. Pidin kuitenkin kyseisestä hepasta, ja käyn sunnuntaina kokeilemassa uudelleen. Kyseessä on siis lähinnä liikutusavun antoa, eli raha ei tässä liiku suuntaan tai toiseen. Pakko on muuten mainita, että kaikki keskivartalon lihakset ovat aivan järjettömän kipeinä tuosta lyhyestä ratsastuskerrasta! Kaikki ratsastukseen tarvittavat lihakset olivat jonnekin kadonneet, ja nyt tulevat esiin _hieman_ kivuliaasti.

Ensi viikolla sitten menen testaamaan ykköstoivettani, videolla ainakin kiinnostavan näköistä koulutuupparia. Omistajakin vaikutti puhelimitse hyvin miellyttävältä, eli odotukset korkealla! Myöhemmin rytmin vakiinnuttua luvassa on myös kuvia ja lisätietoa kyseisistä hevosista, olettaen että kaikki natsaa hevosten sekä omistajien kanssa. Tällä hetkellä minulla on hyvin toiveikas olo asian suhteen.