Perustyöskentelyä

Torstaina oli niin painostava ilma, että jätin ratsastuksen suosiolla iltaan. Itsellä oli ainakin niin vetelä olo, että ei olisi tullut ratsastuksesta yhtään mitään. Sain tänään myös muutaman kuvan ja videon ratsastuksestani, kun Mari kerkesi muutamaksi minuutiksi kentän laidalle.

Päätin tänään kerrata ihan vain perusteita, eli paljon siirtymisiä joiden avulla pyrin saamaan hevosen mahdollisimman hyvin avuille ja vastaamaan pohkeeseen nopeasti. Tavoitteena oli aktiivinen ja rento hevonen mikä aikalailla saavutettiinkin. En vieläkään keskittynyt Prinsun pään ja kaulan asentoon. Kyllä se sieltä tulee pikkuhiljaa itsekseen, kunhan vain saadaan liike lähtemään takaosalta ja hevosen koko kroppa tekemään töitä. Tänään jo laukassa tuli muutamia hetkiä jolloin Prinsu kantoi itsensä tosi mukavasti kevyellä ohjalla, mutta mitään läpimurtoa ei tässä ole vielä tullut. En halua kiirehtiä asiassa, sillä Prinsu on sen tyyppinen hevonen, että jos ohjasta alkaa vetämään "tuntumalle" vaipuu hevonen etupainoiseksi ja kaikki työ jota on hyvän liikkeen eteen tehty menee hukkaan.

Meillä Prinsun kanssa on siis lähtökohta ollut vielä muutama viikko takaperin se, että ravissa eteenpäin liikkuminen on ollut täyttä tuskaa. Laukkaa en ole saanut kunnolla pyörimään ja hevonen ei ole ollut ollenkaan pohkeen edessä. Se, että tänään Prinsu liikkui aktiivisesti eteenpäin ilman, että jouduin jatkuvasti muistuttamaan sitä pohkeella ja raipalla on jo aivan mahtava edistysaskel!

alkuverkkaa

Otin taas heti selkään noustuani asenteen, että tehdään töitä heti alkukäynneistä lähtien. Prinsulla oli eilisen valmennuksen jäljiltä muistissa sama idea, joten ei mennyt kauaa kunnes saatiin käynti aktiiviseksi. Huomasi kyllä, että heti jos ajatukseni katosi liikkeestä muuttui käynti taas laahustamiseksi. Pitää olla tästä hyvin tarkkana. 

George Morris on sanonut, että aina ratsastaessa opetat hevostasi. Jos ratsastat huolimattomasti, teet hevosestasi huolimattoman. Jos hevosesi tekee asioita väärin, olet opettanut sen väärin. Huomaan tämän nyt käytännössä. Viimeisen kahden viikon ajan olen yrittänyt opettaa Prinsulle, että ratsastajan noustessa selkään alkaa työt, ja töiden tekeminen loppuu vasta kun ratsastaja laskeutuu alas selästä. Tällä on ollut selvä vaikutus, sillä avuille tuleminen on paljon nopeampaa ja hyvän ravin löytymiseen menee alle puolet siitä ajasta mitä vielä kolme viikkoa takaperin.

Ehkä Morrisin ajatus "Practice doesn't make perfect, perfect practice makes perfect" on asian ytimessä.

Näitä kuvia selatessani tuli esiin yksi pahoista tavoistani. Ratsastan välillä kuin ajaisin mopoa, eli nyrkkini ovat vaakatasossa eivätkä pystyssä. Tämä ei ole pelkästään esteettinen haitta, vaan vaikuttaa suoraan hevosen suuhun. Valmentajani demonstroi maanantaina hienosti, kuinka poikittain oleva nyrkki huomaamatta pidättää jatkuvasti hevosta suusta. Nämä huomaamattomat pidätteet luonnollisesti vaikuttavat negatiivisesti hevosen liikkeeseen ja pään asentoon. Miksi rentoutua kuolainta vasten jos jatkuvasti vedetään suusta?

Kuvissa konkretisoitui myös hyvin oma vinouteni. Kuten ylhäällä olevasta kuvasta näkyy, joudun johtamaan sisäohjalla jotta saan hevosen kääntymään, kun taas vastakkaiseen suuntaan tarvitsen ainoastaan pohjeavun ja pienen asetuksen. Marjut onkin huomauttanut tästä useaan kertaan, mutta en edes huomaa sitä itse kun olen hevosen selässä! Tai siis totta kai huomaan kun hevonen kaatuu sisälle toisessa suunnassa ja toisessa puskee kohti aitaa. En vain osaa tehdä asialle mitään koska takapuolessa tuntuu, että molemmat pakarat ovat yhtä tiiviisti satulassa. Ehkä jollakulla tätä blogia lukevalla olisi hyviä vinkkejä itsensä suoristamiseen?

Treenattiin tänään myös pysähdyksiä, sillä meillä on ollut tapana pysähtyä löysästi etujaloille "kaatuen". Tänään keskityin siis siihen, että keskivartaloni on oikeasti mukana pysähdyksissä. Tämän toimiessa saatiin erittäin hyviä siirtymisiä aikaan! 

Yllä olevassa kuvassa näkyykin hetki juuri ennen pysähdystä. Tuo on itse asiassa erittäin hyvä esimerkki onnistuneesta pysähdyksestä ja siitä, kuinka tultiin pysähdykseen takajalat alla, eikä vain töksähdetty ohjista vetäen etujalat edellä. Pientä hienosäätöä pitäisi vielä tietenkin tehdä. Hartiani ovat kuvassa hieman lysyssä. Jos vain muistaisin pitää ne takana ryhdikkäästi, saisi keskivartaloni lisää voimaa enkä tarvitsisi yhtä suurta pidätettä ohjista.

Prinsu toimi niin mukavasti, että jätin ratsastuksen aika lyhyeen. Taisin olla selässä yhteensä 30 minuuttia ja se näytti riittävän vallan mainiosti. Hevonen oli lopettaessa sen verran hyvin avuilla että olisi hyvin voinut alkaa työstämään kokoamisastetta, mutta en viitsi alkaa yksin sähläämään etten tee jotakin väärin. Marjutin kanssa yritetään kuitenkin nyt opetella täysin uutta tapaa ratsastaa, eli säästän uusien asioiden tekemiset valmennuksiin ja muuten vain kertaan ja yritän iskostaa oppeja tähän minun paksuun kallooni. :)

Kavalettitreenejä ja koiruuksia

Tänään oli taas Marjutin valmennus, tällä kertaa laitettiin kiva kavalettiharjoitus kentälle ja treenailtiin sitä. Prinsu työskenteli taas niin hyvin että on kunnon euforia päällä vieläkin! Mutta ennen kuin kerron enemmän valmennuksesta on pakko pistää muutama kuva meidän villistä tallikoira Hertasta. Onnistuin ensimmäistä kertaa kuvaamaan tuota otusta kun se ei malta pysyä paikallaan tarpeeksi kauaa. No, mäyräkoirat on mäyräkoiria.

Kasattiin tosiaan pieni viiden hypyn in’n’out kaarevalle uralle. Toiselle pitkälle sivulle laitettiin myös kaksi puomia, jotta päästäisiin harjoittelemaan ravin ja laukan venyttämistä. Lopussa muutettiin jumppasarja yhden laukkavälin sarjaksi (kuva alhaalla). Jumppasarja kaarevalla uralla on yksi lempitehtävistäni, sillä siinä pääsee treenaamaan niin montaa asiaa samaan aikaan; jalkojen nopeutta, selän notkeutta, takaosan voimaa, laukan säätelyä, taipumista ja lähestymisiä. Harjoitus on myös ratsastajalle älyttömän hyvä harjoitus, sillä siinä joutuu keskittymään niin moneen asiaan samaan aikaan.

Aloitettiin verryttely taas tekemällä hevosille selväksi että nyt tehdään töitä eikä vain meinata samalla periaatteella kuin eilen. Prinsu oli eilisestä vielä niin hyvin kuulolla, että saatiin melko nopeasti kaikki avut läpi. Verryteltiin laukkakahdeksikolla ensin käynnin kautta laukan vaihtaen, sitten laukanvaihdoilla. Vaihdot olivat yhä vaikeat vasemmassa kierroksessa, mutta saatiin kuitenkin muutama sujuva vaihto alle. Jes!

Verryttelyn jälkeen siirryttiin kahdelle ravipuomille. Ensin väli oli melko lyhyt, mutta Marjut työnsi puomeja jokaisen kerran jälkeen vähän etäämmäs toisistaan, jotta hevoset joutuivat venyttämään askeltaan päästäkseen toisestakin puomista yli. Alkuun meille tuli yksi lisäaskel väliin, joten Marjut ohjeisti minua työntämään hevosta kaulasta eteenpäin käsilläni juuri ennen puomia. Tämä toimi hyvin ja saatiin todella hyvin venytettyä ravia puomien avulla. Kun puomit sujuivat ravissa, siirryttiin tekemään harjoitusta laukassa.

Aloitettiin taas lyhyellä välillä jota pidennettiin jokaisen kerran jälkeen. Ponnistuksen parantamiseksi ja oman silmäni harjoittamiseksi minun piti koskettaa hevosta raipalla pohkeen taakse ponnistuskohdassa. Paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa maapuomeilla ja raippakosketus tulikin välillä liian aikaisin ja välillä liian myöhään. Lopulta aloin löytää ponnistuspaikat ja saatiinkin aikaan erittäin hyviä venytyksiä. Prinsun laukka alkoi muutenkin pyöriä todella hyvin harjoituksen aikana ja pääsin jopa vähän pidättämään!

Maapuomeja joilla harjoiteltiin askeleen pidentämistä.

Välikäyntien jälkeen siirryttiin kaarevalle innarille. Prinsu sai paljon kehuja valmentajalta, sillä se oli älyttömän vikkelä jaloistaan. Ihan sama kuinka lähelle ensimmäistä kavalettia tultiin, nosti hevonen jalkansa salamana ylös eikä kolautellut. Tämä harjoitus osoittautuikin minulle paljon hankalammaksi kuin Prinsulle. Koska innari oli kaarevalla uralla, täytyi minun luonnollisesti johtaa sisäohjalla jotta pysyimme hyvällä linjalla. Johtava käteni kuitenkin valui alas jolloin Prinsu alkoi heti kolistella. Jouduin siis keskittymään johtavan käteni kannatteluun ja samalla siihen, että molemman kädet myötäsivät hypyissä hevosen liikkeen mukana.

Käteni liikkuvat välillä laukan liikettä vastaan, jolloin askellajin laatu kärsii. Tätä korjattiin niinkin yksinkertaisesti, että pidin aina laukassa käsiäni harjassa kiinni jolloin ne luonnollisesti liikkuivat hevosen luonnollisen liikkeen mukana. Pikkuhiljaa kun käteni tottuivat oikeaan liikerataan pystyin myötäämään käsilläni myös silloin kun nostin käteni ylös harjasta. Tämä on oikeasti hyvä tapa kenen tahansa testata kuinka hyvin ne omat kädet on oikeasti liikkeen mukana.

Testaa käsiesi liikerata näin:

Istu kevyeen istuntaan ja ota sormilla harjasta kiinni kaulan puolestavälistä antaen käsiesi levätä kaulalla. Anna hevosen laukata reippaasti eteenpäin jolloin tunnet kuinka hevosen kaula luonnollisesti keinuu liikkeen mukana. Voit sitten verrata tätä liikettä siihen miten kätesi normaalisti laukatessa myötäävät. Tarkoitus olisi myödätä liikkeen mukana, ei sitä vastaan. Olen aika varma että kaikilla harrastajilla on jonkin verran parantamisen varaa tässä asiassa! :) Jos huomaat puutteita myötäyksessäsi laukkaa kevyessä istunnassa kädet kaulaan nojaten kunnes liike tuntuu luonnolliselta. Tätä voi tehdä vaikka joka päivä kunnes oikeasti kädet löytävät sen sopivan liikeradan.

Tässä kuvassa innari on jo muutettu kolmen hypyn sarjaksi.

Lopussa Marjut poisti kaksi kavaleteista, jolloin jäljelle jäi kolmen esteen sarja yhden laukan väleillä. Tultiin sitä uudestaan ja hevonen toimi kyllä kuin unelma. Viimeisellä kerralla valmentaja oli nostanut viimeisen esteen n. 95cm korkeudelle ja taas tultiin kuin vettä vain. Oli mukava huomata että kun saa ratsastettua oikein ja hevonen on saatu jaloistaan nopeaksi, on ihan sama onko siellä 50cm ristikko vai metrinen pysty vastassa.

Jälkifiilikset valmennuksesta olivat aivan sairaan hyvät. Ravi kaikkien noiden jumppasarjojen jälkeen oli aivan tajuttoman hyvän tuntuista! Siinä oli sellaista joustoa ja energiaa jota olen viimeksi päässyt fiilistelemään silloin kun työskentelin Saksassa groomina ja pääsin hyppäämään työnantajan kisahevosten selkään. Käveltiin vielä loppukäynnit maastossa.

Prinsua hoitaessa huomasin muuten, että edistys ratsastuksessa heijastuu myös selvästi kaikkeen muuhun tekemiseen. Hakiessani tammaa tarhasta päästi se jopa pienen hörähdyksen ja tuli kutsusta vastaan portille. Yleensä olen saanut kävellä Prinsun luokse ja aina välillä jopa sen perässä kun se on yrittänyt kävellä minua karkuun. Sama muutos näkyi myös tallissa. Pystyin hoitamaan ja huuhtelemaan Prinsun ilman että laitoin edes riimuja päähän ja tamma pysyi hienosti paikoillaan. Pari kertaa se meinasi lähteä ruokien perässä karsinaa kohti, mutta pieni ele kädellä sai sen pysähtymään. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa luottamaan minuun kun en enää niin holtittomasti heilu siellä satulassa ja vedä suusta joka välissä :)

Valitettavasti kuvamateriaalia valmennuksesta ei taaskaan ole. Kyseessä on pieni kolmen hevosen kotitalli, eli ylimääräisiä kuvaajia on harvoin tarjolla. Menen kuitenkin katsomaan ja kuvaamaan Prinsun omistajan valmennusta keskiviikkona ja poikaystäväni lupautui kuvailemaan ensi viikon valmennusta.

Soveltaen

Sunnuntaina päästiin ensimmäistä kertaa soveltamaan valmentajan oppeja itsenäisesti. Päätin jo ennen satulaan nousua, että ratsastan ajatuksella enkä humputtele hetkeäkään. Varmistin siis heti alkukäynneistä, että hevonen käveli kunnolla kroppansa läpi. Minulla on erittäin paha tapa aloittaa ratsastaminen vasta kun otan ohjat käteen. Valmentajani on kuitenkin yrittänyt takoa päähäni ajatusta, että hevosen täytyy tehdä töitä heti siitä hetkestä lähtien kun ratsastaja istuu selkään. Hevosella on kuitenkin 23 tuntia vuorokaudessa aikaa olla miten tahtoo, eli kyllä se jaksaa sen yhden tunnin tehdä töitä alusta loppuun. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä järkevämmältä se kuulostaa.

Keskityin siis heti alkumetreistä lähtien hevosen liikkeen laadukkuuteen ja oman vartaloni hallintaan. Verryttelin hevosen ravissa ja laukassa lähes pitkin ohjin, istuen kevyessä istunnassa ja kannustamalla hevosta käyttämään selkäänsä ja liikkumaan kokonaisvaltaisemmin. Aikaisemmin olen ottanut heti alkuraveista lähtien lyhyet ohjat ja sitten ihmetellyt miksi hevonen ei liiku eteenpäin… Vaikeahan se on hevosen liikkua hyvässä muodossa jos ravi on epämääräistä tikittämistä ja minä idiootti vedän suusta.

Lähdössä

Kerrattiin kaikki torstain valmennuksen asiat laukanvaihtoja lukuun ottamatta. Pohkeenväistöt sujuivat yllättävän helposti kun heti alkuun muistin myödätä jokaisella askeleella. Prinsu oli muutenkin todella letkeän ja pirteän oloinen, taisi tehdä lauantain vapaapäivä neidille hyvää! Pysähdykset ja peruutuksetkin onnistuivat hyvin kun muistin käyttää keskivartaloani. Kaksi ensimmäistä pysähdystä laukasta menivät ihan plörinäksi kun annoin vatsani lörpöttää ja vedin ohjista. Prinsu tietenkin protestoi heti avaamalla suutaan ja tekemällä hyvin epämääräisen pysähdyksen joka tuli parin ravi- ja käyntiaskeleen kautta. Seuraava yritys olikin jo huomattavasti parempi kun jännitin keskivartaloni ja pidätin nostamalla käsiä hieman ylöspäin. Ero oli taas huima ja saatiin tehtyä nopeita ja pehmeitä pysähdyksiä tasajaloin.

Peruutukset olivat vähän hitaita, koska en ole vielä sisäistänyt mihin suuntaan kropan pitääkään myödätä peruutuksen aikana.  En siis viitsinyt alkaa nipottamaan hitaista peruutusaskeleista, koska en ollut aivan varma miten olisin asian korjannut. Positiivista on kuitenkin se, että en jäänyt vetämään ohjista ja Prinsu nosteli jalkojaan, eikä laahannut niitä perässään.

Olen huomannut, että Prinsulta välillä katoaa mielenkiinto jos annan sen kävellä toimettomana pitkin ohjin kesken treenin (lepohetki), joten tehtiin sitten pitkin ohjin kävellessä useita laajoja etuosakäännöksiä. Tällä harjoituksella saa hevosen ihanasti kuulolle, sillä ei itse asiassa ole kovin helppoa tehdä etuosakäännöstä pitkin ohjin pelkän pohkeen ja raipan avulla. Kun hevonen hoksasi mitä ajoin takaa, alkoi homma luonnistua, ja kääntyiltiin ja taivuteltiin molempiin suuntiin.

Käyntiosuuden jälkeen jatkoin laukassa laukkakahdeksikkoa vaihdoilla askeleessa. Tehtävä onnistui huomattavasti paremmin kuin torstaina, ja Prinsu reagoi pidätteisiini ja laukannostoapuihin todella hyvin. Muutama epäonnistuminenkin tuli aina kun unohdin ottaa keskivartaloni mukaan pidätteeseen. Laukkatreenin jälkeen ravailin kevyessä ravissa ympäri kenttää tehden paljon voltteja ja ympyröitä. Ensimmäistä kertaa Prinsu kulki allani rehellisessä peräänannossa kannattaen itse itseään. Ohjissa pysyi ainoastaan pienen pieni tuntuma, eikä sitä järkyttävää painetta mikä oli meille normaalia vielä viikko sitten. Prinsu kyllä rankaisi minua heti viskomalla päätään jos käteni tekivät vahingossa jonkun epämääräisen liikkeen. Pitää keksiä keinoja joilla voin harjoitella käsien vakautta, koska se näyttää olevan erittäin tärkeää Prinsun kanssa ratsastaessa.

Neiti oli taas ihan super! Tein vielä ratsastuksen jälkeen maastakäsin muutamia tehtäviä, joita Marjut torstaina näytti. Oli kyllä ihan sairaan hyvä fiilis! Olen ylpeä hevosesta ja ennen kaikkea olen ylpeä itsestäni koska pysyin hyvin kärsivällisenä ja johdonmukaisena koko ratsastuksen ajan enkä sortunut minulle tyypilliseen äkkipikaisuuteen ja turhautumiseen.

Valitettavasti olin yksin tallilla, enkä saanut kuvamateriaalia ratsastuksesta.

Kaikki kiinnostaa, paitsi tietysti se kamera :)

Onko pakko keskeyttää? Olin just vetämässä hyvät ilmat sisään.

Viikkosuunnitelma

En ole ennen suunnitellut ratsastuskertojani kovinkaan paljoa etukäteen. Nyt yritän kuitenkin luoda itselleni systemaattisemman harjoitusohjelman, jotta saadaan mahdollisimman paljon aikaan ennen kuin valmentajamme lähtee takaisin Espanjan lämpöön syykuun alussa. Tavoitteeni on noudattaa viikko-ohjelmaa mahdollisimman kirjaimellisesti ja aina viikon lopuksi analysoida kuinka hyvin suoriuduimme tehtävistä ja pääsimmekö kyseisen viikon tavoitteisiin.

Menes jo siitä kuvaamasta!

Lauantai 19.7

Vapaa

Sunnuntai 20.7

Kevyt koulutreeni. Tavoitteena on saada hevonen liikkumaan mahdollisimman hyvin koko kroppaansa käyttäen, mahdollisimman herkillä avuilla. Kertaan torstain valmennuksen asiat, eli pohkeenväistöt, etuosakäännökset, pysähdykset ja peruutukset. Laukassa laukkakahdeksikkoa laukanvaihdolla käyntiaskeleen kautta, jotta saadaan kunnolla kerrattua keskivartalon jämäkkyyden tärkeys pidättäessä. Tällä saadaan toivottavasti myös Prinsu nopeaksi pohkeelle.

Tärkeää:

• Muista myötäys pohkeenväistössä. Ajattele väistön ajan askel, myötäys, askel, myötäys. Suuhun kiinnijääminen tappaa heti Prinsun sivuttaisliikkeen.
• Muista napa rankaa kohti pysähdyksissä. Pidättäessä kädet ylöspäin, ei itseä kohti. Myötäys heti kun hevonen reagoi. Muista tiedostaa hevosen jalkojen liikkeet ja asento, jotta saadaan hyviä pysähdyksiä tasajaloin.
• Muista myödätä peruutuksissa heti kun tunnet liikkeen alkavan! Jos jään vetämään ohjista, alkaa Prinsu laahata jalkojaan ja peruuttaa ohjaa vasten. Heti kun muistan myödätä ohjasta nousevat myös jalat ja peruutuksen laatu paranee huikeasti.

Maanantai 21.7

Marjutin valmennus. Puomi- ja kavalettiharjoituksia koulutreenin tukena.

Tiistai 22.7

Kevyt maastolenkki. Ravataan eteen-alas ja palaudutaan koulutreeneistä.

Keskiviikko 23.7

Prinsun omistajalla kouluvalmennus.

Torstai 24.7

Maanantain valmennuksen kertausta. Keskitytään taas siihen, että saadaan avut läpi mahdollisimman pienin avuin. Paljon siirtymisiä, taivutuksia ja muita tehtäviä joilla saadaan aikaan mahdollisimman hyvä self-carriage. Jos saan hevosen liikkumaan rennosti ja hyvin itseään kantaen tehdään kokoamisharjoituksia ravissa ja laukassa. Paljon siirtymisiä askellajien sisällä.

Tärkeää:

• Oman keskivartalon hallinta jos haluan saada hevosen lyhentämään itseään kokoamisharjoituksissa.
• Kevyt käsi! Prinsu kuuntelee todella herkästi istuntaa kun vain muistaa sen keskivartalon hallinnan. Pidä pidätteet hyvin pieninä, ja muista myödätä heti hevosen reagoidessa.

Perjantai 25.7 & Lauantai 26.7

Prinsun omistaja ratsastaa.

Sunnuntai 27.8

Reipas maastolenkki. Testaa kuitenkin maastolenkin aikana, että hevonen on hyvin avuilla ja reagoi nopeasti ratsastajaan. Varmista, että hevonen liikkuu käyttäen koko kroppaansa. Tämän pitäisi olla suhteellisen helppoa, sillä Prinsu liikkuu yleensä erittäin irtonaisesti maastossa.

Viikon teema näyttää siis olevan apujen läpivieminen mahdollisimman pienin avuin ja käsien herkkyyden tarkkailu. Tämän viikon tavoite onkin keskittyä omaan tekemiseen jokaisella ratsastuskerralla. Muistan myös vaatia hevosta liikkumaan heti ensimmäisestä askeleesta lähtien, enkä sluibaile edes alkukäynneissä.

Vielä pari kevennyskuvaa ja petiin mars!

Prinsu omistajansa kanssa Cajus Aminoffin kenttävalmennuksessa.

Ehkä tästä vielä tulee jotakin

Torstaina ratsastettiin taas Marjutin valvovan katseen alla. Jälleen jäi tosi positiiviset fiilikset. En malta odottaa sunnuntaihin, että pääsen itsekseni soveltamaan oppeja.

Aloitettiin taas tunti ihan perusteista. Ideana oli, että hevonen tekee töitä heti ensimmäisistä käyntiaskeleista lähtien. Heti alkuun varmistettiin, että hevonen oli kuulolla. Marjut käveli vieressäni hetken auttaen avuille herkistämisessä, ja muutaman hetken kuluttua sainkin Prinsun kävelemään hyvin selkäänsä käyttäen. Verryttelyssä huomasin, kuinka hevonen tuli kunnolla kuulolle vasta laukkasiirtymisissä. Pitääkin tulevaisuudessa aloittaa verryttely laukalla, sillä se helpottaa huomattavasti meidän molempien työskentelyä. Estetaustasta johtuen ravi on myös minulle se vaikeampi askellaji, joten on molempien edun mukaista aloittaa helpommalla ja sujuvammalla laukkatyöskentelyllä ja siirtyä raviin vasta kun olen saanut hevosen hyvin pohkeen edelle. "Self carriage" tulee myös huomattavasti Prinsulla nopeammin laukan kautta. Tietääkö muuten joku mikä self carriage on someksi? Tuo termi on jäänyt päähän groomi ajoiltani enkä tiedä sille suomenkielistä vastinetta.

Ei se meidän laukkatyöskentelykään mitään ruusuilla tanssimista ole, sain kuulla noottia kantapäistäni. Minulla on ilmeisesti tendenssi nostaa kantapäitäni ylöspäin, jolloin kannukset ovat jatkuvassa kontaktissa hevosen kylkiin. Harjoiteltiin siis kantapäiden alhaalla pitoa kevyessä istunnassa. Heti kun sain vietyä kantapääni oikeaan paikkaan, muuttui hevosen liike paljon pidemmäksi. Pohjeavut menivät myös huomattavasti paremmin perille pienemmillä avuilla, kun jatkuva paine kyljistä poistui. Tätä pitää oikeasti treenata nyt jokaisella ratsastuskerralla.

Alkuverryttelyä

Kun hevoset olivat kuulolla ja liikkuivat hyvin eteenpiän alettiin tekemään erilaisia tehtäviä. Ensin tehtiin ihan tavallisia flying change laukanvaihtoja, eli perus esterata vaihtoja. En ole ennen saanut laukanvaihtoja onnistumaan Prinsun kanssa, luultavasti koska olen tottunut tekemään ne eri tavalla kuin miten ne on hänelle opetettu. Aloitettiin siis laukanvaihtojen harjoitteleminen käytännössä nollasta, samoilla metodeilla miten ne tehtäisiin nuoren hevosen kanssa ensimmäistä kertaa.

Ideana oli, että vaihto tehtäisiin diagonaalilla. Ohjat otettiin taas toiseen käteen ja raippa toiseen. Kun haluttiin tehdä vaihto annettiin toisen laukan avut ja samalla kosketettiin raipalla uuden laukan ulkotakajalkaan. Eli kun haluttiin vaihtaa oikeaan laukkaan, koskettiin vasempaan ulkotakajalkaan, koska siitä jalasta lähtee ponnistusvoima uuteen laukkaan. Ensimmäisellä yrittämällä annoin avut vähän väärällä hetkellä, jolloin Prinsu luonnollisesti vaihtoi ensin toisen jalan, ja vasta seuraavalla askeleella toisen. Reaktio oli kuitenkin hyvä, koska hevonen selvästi reagoi apuuni ja "nousi" ilmaan aivan kuten laukanvaihdossa kuuluukin. Toiselle yrityksellä jouduin siis miettimään ajoitustani. Hevonen reagoi taas apuihini heti, ja tällä kertaa vaihto onnistuikin! Tehtiin vaihto tähän suuntaan vielä kahdesti ja sitten hevoselle paljon kiitoksia ja pieni mietintätauko pitkin ohjin. Vasempaan suuntaan yritettiin vaihtoa myös kolmesti. Hevonen reagoi jokaisella kerralla hyvin ylös, ja takapuolessa jopa tuntui että vaihto olisi tullut, mutta ei kuitenkaan saatu yhtään puhdasta vaihtoa. Olimme valmentajan kanssa kitenkin tyytyväisiä, sillä Prinsu ilmiselvästi yritti tehdä niin kuin pyysin. Jatketaan tätä sitten sunnuntaina.

Laukanvaihtojen jälkeen Marjut halusi nähdä millaiset väistöt meidän hevosilta löytyy. Tehtiin siis sik-sak pohkeenväistöjä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Olen pitänyt väistöjämme melko hyvinä, mutta parantamisen varaa oli silti paljon. Minun täytyy muistaa ajatella joka askel erikseen, että saadaan oikeasti ristiaskel venymään. Väistössä minun pitää muistaa ajatella "askel, myötäys, askel, myötäys, askel, myötäys". Kun sain myötäyksen toimimaan Prinsu alkoi ottamaan hienoja ristiaskelia. Muistaessani myödätä sivuttaisia apuja ei tarvinnut antaa kuin n. kolmen askeleen välein, mutta heti kun unohdin myötäyksen lopetti myös hevonen sivuttaiset askeleet. Taas yksi asia lisää treenattavaksi!

Tehtiin myös paljon työtä  ratsastajan keskivartalon lihasten aktivoimiseksi. Pysähdykset laukasta ja ravista muuttuivat radikaalisti heti kun muistin vetää navan kohti selkärankaa. Äh, ihan kauheasti muistettavaa!
Keskivartalon treeniksi saatiinkin sitten mennä loppuravit kevyessä istunnassa kädet sivuilla.  Muutaman kerran pylly kyllä tupsahti takaisin satulaan (kuvassa), mutta tasapainoni pysyi yllättävän hyvin. Ehkä tasapainoni ei olekkaan kadonnut niin totaalisesti kuin luulin. :)

Valmennuksen jälkeen käytettiin vielä Prinsu suihkussa ja sieltä sitten suoraan iltapäiväheinille ja iltapuurolle.

Loppuravit, rento ja tyytyväinen hevonen + hienot pärskeet ;)  

Siis enhän minä mitään tarhan tolppia ole poikki järsinyt!

Onko tässä mitään järkeä?

On tämä ratsastus kumma laji. Pienestä pitäen on tullut käytyä ratsastuskouluilla tunneilla ja hevosia hoitamassa. Oman hevosen omistin 8-vuotta, ja valmennuksissa käytiin monen vuoden ajan vähintään kahdesti viikossa, usein useamminkin. Silti tuntuu ettei osaa yhtään mitään.

Ratsastuksen haasteetkin ovat pysyneet lähempää tarkasteltuna lähes samanlaisina. Alkeistunnilla pidettiin harjasta kiinni ja puristettiin pienillä kintuilla minkä jaksoi toivoen, että saisi hevosen ravaamaan. 16-vuotta myöhemmin huomaa istuvansa siellä satulassa, hiki valuen yrittäen istua mahdollisimman rennosti jotta saisi sen hevosen ravaamaan paremmin ja lennokkaammin.

Ratsastuskoulussa pohkeenväistöä tehdessä sitä istui satulassa suu keskittymisestä mutrussa ja yritti saada hevosta liikkumaan samaan aikaan sivulle ja eteen. Asetuskin piti olla jonnekkin päin, ja katseestakin se opettaja huutaa, apua! 16-vuotta myöhemmin siellä satulassa mennään samalla keskihalkaisijalla suunta kohti uraa. Suu on taas mutrussa keskittymisestä; jos vielä vähän paremmin saisi hevosta taipumaan, vielä vähän pidempää askelta. Himpun verran parempi tahti... Taas se valmentaja muistuttaa ulko-ohjasta, apua!

Ratsastuskoulussa laukka oli ihanaa, jopa parasta! Jännitys vatsassa tehtiin laukannosto kulmasta, R:ssä pitäisi tehdä voltti. Piti muistaa asetus, ulko-ohja, sisäpohje ja sillä ulko-pohkeellakin piti tehdä jotakin. Opettaja huutaa jotakin temmosta. Jes, osasinhan tehdä laukkavoltin! 16-vuotta myöhemmin huomaa taas ratsastavansa niitä samoja voltteja, yhä painien ulko-ohjan tuen ja taipumisen kanssa. Oliko se nyt tarpeeksi pyöreä? Taipuiko hevonen tarpeeksi rungostaan? Pysyikö tempo?

Ehkä ratsastuksessa pitää vain hyväksyä se fakta, että koskaan ei saavuta täydellisyyttä. Eikä pitäisi olla itselleen niin ankara. Ihan sama vaikka aina ei ne laukanvaihdot, sulkutaivutukset ja kootut askellajit onnistuisikaan. Pystyn kuitenkin hallitsemaan hevoseni tilanteessa kuin tilanteessa, ja ennen kaikkea pystyn nauttimaan hevosen kanssa yhdessä tekemisestä. Eikö se ole tässä harrastuksessa tärkeintä?

Vähän ratsastuksen iloa lapsuudesta. Heppa oli lihava, tyttö ei osannut ratsastaa, mutta hauskaa oli! :)
Aluemestaruudet 2006. 4. sija :)

"Vaatetyyliä" vuodelta 2006,
Hevoshullu Powercup finaali Lahdessa.

Tiedostamisen tärkeys

”Jos kehitystä ei tapahdu tavalla jolla nyt työskentelet, vaihda työskentelytapaasi. On paremmat mahdollisuudet, että muutos tapahtuu uusin keinoin, kuin niillä vanhoilla joilla mitään ei ole tapahtunut tähänkään mennessä.”

Olen tässä viimeaikoina miettinyt paljonkin sitä, kuinka tärkeää on tiedostaa mitä ratsastaessa tapahtuu ja miksi se tapahtuu. Tämä seikka sitten loppujen lopuksi konkretisoitui valmennuksessa laukan kokoamista treenatessa. Mentiin hyviä askeleita, ja sitten tuli rikko käynnille. Alitajuisesti kiitin hevosta ja valmentaja kysyi mitä tapahtui. Vastasin hevosen olleen menossa kohti vasenta ja itse olin kääntymässä oikealle. En reagoinut tähän dilemmaan mitenkään, vaikka sen huomasinkin. Käytännössä siis lopetin ratsastamisen, joten hevosen reagoi tilanteeseen ainoalla järkevällä tavalla; hidastamalla. Minä tein väärin, hevonen teki oikein.

Tästä pääsemmekin aiheeseen, eli tiedostamisen tärkeyteen. Jos en olisi tiedostanut syytä rikkeeseen olisin luultavasti näpäyttänyt hevosta raipalla ja pohkeilla, pyytäen sitä jatkamaan keskeytynyttä harjoitusta. Mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut, kummallekkaan meistä? Olisin rankaissut hevosta siitä, että se teki juuri niinkuin ruumiinkieleni käski sitä tekemään, lopettamaan harjoituksen. Ja jos jokaisella ratsastuskerralla tapahtuu näitä pieniä kommunikointihäiriöitä, eikö se ole täysin odotettavissa, että hevonen ”turtuu” avuille, ja lopettaa pieniin signaaleihin reagoimisen rankaisun pelossa?

Tähän samaan ilmiöön perustuu myös se, miksi ratsastuskoulujen tuntihevoset ovat ”laiskoja” ja vaativat suuret avut, kun taas ammattilaisen ratsastama kilpailuhevonen reagoi pienimpiinkin apuihin ja ratsastajan painon vaihteluihin salamannopeasti. Syy on hyvin yksinkertainen – ratsastuskoulussa samalla hevosella ratsastaa useita ihmisiä, joista suurin osa on kokemattomia ja vielä hakevat kroppansa hallintaa. On täysin luonnollista, että tälläinen ratsastaja lähettää tahtomattaan sekavia signaaleja hevoselle. Jos hevonen reagoisi kaikkiin näihin signaaleihin olisi ratsastajat jatkuvasti kentän pohjalla ja hevoset hyvin stressaantuneita. On siis tuntihevosen edun mukaista oppia olemaan kuuntelematta näitä signaaleja, ja reagoida vain suurempiin apuihin. Tämä on myös tuntiratsastajan edun mukaista, koska jossain se kehon hallinta ja ratsastuksen perusteet on opeteltava, ja paras se on tehdä turvallisessa ympäristössä.

Kansainvälisellä kilpahevosella taas ratsastaa usein ainoastaan ammattilaisia, jotka osaavat hallita vartalonsa ja liikkeensä niin, että turhia signaaleja hevoseen ei lähde. Täten hevonen voi helposti ottaa vastaan kaikki ne pienimmätkin avut ja reagoida niihin heti. Kuten joku minua paljon viisaampi on sanonut: ”Rastastaja on hevosen valmentaja, ja jos hevonen tekee jotakin väärin ei valmentaja ole osannut asiaansa”.

Me siis omalla ratsastuksellamme teemme hevosista juuri niin herkkiä tai kovia kun ne ovat. Syy-seuraus suhteiden tiedostamisella pystymme oppimaan virheistämme ja reagoimaan niihin oikealla tavalla.

Tämän kaiken tiedostan, mutta miten sitten toteutan sen käytännössä? Jos totta puhutaan en tiedä. Mutta sitten kun siinä onnistun voin hyvällä omalla tunnolla sanoa olevani hyvä ratsastaja. Sitä odotellessa.

Muutama kevennyskuva ettei mene ihan liian syvälliseksi nämä minun jorinat :)

Hertta on vahvasti sitä mieltä, että ratsastuskenttä on hänen yksityinen temmellysareenan :)

Ensimmäinen valmennus

Marjut Andersen kävi eilen pitämässä meille kouluvalmennuksen ja tuntui että moni asia loksahti paikoilleen heti alkumetreillä. Tunnin aikana koin useita ahaa-elämyksia ja oivalluksia siitä, miten käytän apujani ja miksi hevonen reagoi apuihin niin kuin se reagoi. Tunnin aikana hymy oli korvissa, mutta jälkeenpäin takaraivossa kolkutteli pieni omantunnon pistos. Miksi en ole ennen ratsastanut näin? Miksi minä, pienestä lapsesta lähtien ratsastanut ihminen en ole osannut noinkaan simppeleitä perusasioita? Miksei kukaan ole aikaisemmin opettanut minua toimimaan noin?

Kotimatkalla puhuin sitten äitini kanssa puhelimessa aiheesta, ja keskustelun jälkeen tulin siihen tulokseen että kyllähän minä nämä asiat olen aina osannut, ja olenhan ne minä jollakin tavalla aina alitajuisesti ymmärtänytkin. Kahden vuoden tauko ratsastuksesta on vain syönyt näitä muistijälkiä, niin aivoissa kuin lihaksissakin. Maanantain tunnilla sain vihdoin ne työkalut joilla kykenin toteuttamaan ne ajatukset ja tiedot joita sisälläni pidin.

        

Valppaana ennen treenejä!

Ratsastuksellisesti suurin ongelmani Prinsun kanssa on ollut eteenpäin liikkuminen. En ole edes viitsinyt alkaa yrittämään minkään koulukiemuroiden työstöä ennen kuin saan hevosen liikkumaan rehellisesti eteenpäin omalla moottorillaan. Ongelmaksi onkin muodostunut se, että minulla on saattanut kestää 45minuuttia päästä siihen pisteeseen, että olen saanut hevosen ”herkistettyä” avuille ja liikkeen sujumaan eteenpäin. Siinä vaiheessa olen useimmiten itse ollut jo niin väsynyt, että muusta työskentelystä ei ole tullut mitään.

Marjutin valmennuksessa oli siis tarkoitus keskittyä juuri tähän eteenpäin liikkumiseen ja pienten apujen käyttöön. Hän aloitti koko tunnin kertomalla esimerkin kautta miten hevoset käyttäytyvät laumassa. Jos laitumella hevonen haluaa saada toisen liikkumaan pois heinäkasalta, näykkää se toista kyljestä. Näykkäisyihin lavalle ja takapuolelle reagoidaan väistämis liikkeellä. Toisinsanoen jos halutaan hevosen liikkuvan eteenpäin raippaa käytetään pohjeen verellä. Väistöliikkeissä taas kosketaan lavalle tai takapuolelle. 

Jo tässä esimerkissä ymmärsin ensimmäisen virheeni; olen aina näpäyttänyt hevosta kouluraipalla taakse pyytäessäni sitä eteenpäin, vaikka hevosen luonnollinen reaktio siinä tilanteessa on väistää sivulle!

Marjutin toinen ohje oli, että hevosella on kolme eteenpäinvievää apua: pohje, ääni, raippa. Ei istunta. Ja minä olen istunnallani yrittänyt tökkiä hevosta eteenpäin. Ennen liikkumaan lähtöä Marjut vielä käänsi jalkani oikeaan asentoon, jolloin pohjeapu tulee optimaaliseen paikkaan. Aloitettiin siis treenit ihan pitkillä ohjilla käynnissä, ohjat sisäkädessä ja raippa ulkokädessä. Tavoitteena oli, että aina kun halutaan hevosen liikkuvan enemmän eteenpäin annetaan pieni pohjeapu, maiskautetaan ja kosketetaan raipalla pohkeen taakse kevyesti.

Heti ensimmäisen avun jälkeen ero oli tähtitieteellinen. Yleensä olen joutunut napauttamaan reilusti pohkeella saadakseni Prinsun liikkeelle, ja yleensä vielä tehostamaan apua raipalla saadakseni käynnin edes jotenkuten eteenpäinvieväksi. Ja näitä apuja on saanut antaa sen 5 metrin välein. Valmentaja tuli viereeni kävelemään ja auttoi hevosta eteenpäin äänellä, jolloin saatiin aikaan aivan käsittämättömän hyvä käynti. Ensimmäistä kertaa Prinsun kanssa tunsin kuinka sen selkä teki töitä. Tuskin olen koskaan ollut yhtä innoissani pitkin ohjin kävelemisestä! Parasta tässä oli vielä se, että loistava käynti oli helppo ylläpitää kevyellä pohjeella, maiskutuksella ja raipan kosketuksella.

Kun käynti oli kunnossa siirryttiin tekemään siirtymisiä ravin ja käynnin välillä, yhä pitkin ohjin raipan ollessa vapaassa ulkokädessä. Kun Prinsu (ja minä!) ymmärsi jutun juonen pikkuhiljaa pystyttiin jättämään raippakosketus ja maiskutus pois ilman, että reaktio-aika kärsi. Tehtiin samaa harjoitusta myös käynnin ja laukan välillä. Oi että se tunne niissä nostoissa! Se liikehän oikeasti lähti sieltä takaanta, ja selkä työskenteli koko ajan siellä takapuolen alla.

Kun nämä alkoivat sujua otettiin pikkuhiljaa ohjia lyhyemmiksi ja molempiin käsiin ja harjoiteltiin siirtymisiä laukan sisällä. Nostin laukan samalla tavalla kun aiemmin, mutta nyt lähdettiin pidentämään laukkaa nousemalla pieneen kevyeen istuntaan ja kirjaimellisesti työntämällä hevosta käsillä kaulan puolivälisä eteenpäin. Näin saatiin hevonen pidentämään askeltaan ja laskemaan päätään alas, pitäen se samalla kuitenkin aktiivisena. Laukan lyhennyksessä Marjut opasti minua suoristautumaan, jännittämään keskivartaloni ja nostamaan käsiä ylös, mutta ei vetämään ollenkaan ohjasta. Taas hevonen teki työtä käskettyä. Muutamia rikkeitä lyhennyksissä tuli, mutta kaikki johtuivat siitä, että vedin ohjista taaksepäin.

Lyhentämisien sujuessa oli aika ottaa taas ohjat sisäkäteen ja käyttää taas raippaa apuna takajalkojen alle viennissä. Laukassa taas istuin suorassa, keskivartalon lihakset jännittyen ja kädet kohotettuna, samalla kun pyysin pohkeilla ylläpitämään laukan aktiivisuuden. Samalla ulkokädellä kosketeltiin raipalla hevosta takapuolen päälle, jolloin hevosen luonnollinen reaktio on laskea takapuolta ja nostaa selkäänsä ylöspäin. Sama toistettiin ravissa. Saatiin paljon hyviä pätkiä ja oli kyllä hymy herkässä kun tunsi selän tekevän töitä. Ja ylipäätänsä koko hevonen liikkui minua varten, mielellään ja rennosti. Menossa ei ollut mitään väkinäistä eikä mitään pakotettua.

Vaikka ratsastettiin lähes koko aika täysin pitkin ohjin eikä tehty mitään siirtymisiä kummempaa, tuli minulle pitkästä aikaa fiilis, että ”hei, mähän osaan!”. Se fiilis kun hevonen sun alla reagoi pienimpiinkin apuihin ja käyttää rehellisesti koko kroppaansa on aivan mahtava, ja kaiken sen työn arvoista!

Vielä vähän kuvia edelliseltä päivältä. Juoksutin Prinsun kevyesti ennen ratsastusta. Tähän mennessä olin kokenut sen parhaaksi tavaksi saada hevonen vähän virkeämmäksi ratsastusta varten :)

#1 Mitä Missä Milloin?

16.10.2012 oli yksi elämäni surullisimmista päivistä. Silloin tuli hetki päästää elämäni rakkaus, paras ystävä, terapeutti ja opettaja vihreämmille laitumille lähes kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.

Bico 26.5.1990 - 16.10.2012

Tämän blogin ideana on kuvata oma matkani takaisin satulaan menetykseni jälkeen. Tuosta päivästä on kulunut lähes 6kk, ja viime keskiviikkona uskaltauduin ensimmäistä kertaa satulaan. Koin tarvitsevani tilaa hevosista Bicon jälkeen, mikään ei oikein tuntunut oikealta ja jotenkin pidin itseäni petturina jos edes kuvittelin nousevani jonkun toisen hevosen selkään, saati sitten kiintyväni uuteen nelijalkaiseen.

Ensimmäiset halut takaisin hevosten pariin ilmaantuivat joskus helmikuussa. Ensin tuli ikävä hevosten läheisyyttä, sitten tallitöitä ja lopuksi ratsastusta. Opiskelijana rahatilanteeni oli kuitenkin tiukka, ja täysipäiväinen opiskelu, osa-aikatyöt, englanninkielen tuntien pito ja parisuhde veivät lähes kaiken aikani. Nyt muutama viikko takaperin tajusin kuitenkin kouluvuoden vetävän viimeisiään, vuosiloman lähestyvän ja muutenkin yleisen rahatilanteen parantuneen.

En kuitenkaan oikein tiennyt miten harrastuksen aloittaisin. Olen omistanut oman hevoseni 13-vuotiaasta lähtien, ja paluu ratsastuskouluun tuntuu ajatuksena yhtä viehättävältä kuin juoksulenkki piikkikoroissa. Hevosen ostamiseen ja ylläpitoon minulla ei ole varaa, enkä tunne pääkaupunkiseudulta juuri ketään, etenkään hevosihmisiä joiden hevosilla köpötellä. Jotenkin kuitenkin eksyin hevostalli.netin markkinoille ja päätin etsiä itselleni vuokrahevosen.

Löysinkin pari mukavaa vaihtoehtoa, ensimmäistä kävin jo keskiviikkona testaamassa. Kyseessä on melko raaka kylmäverinen nuori heppa, mukava ja nöyrä, mutta kovin osaamaton. Pidin kuitenkin kyseisestä hepasta, ja käyn sunnuntaina kokeilemassa uudelleen. Kyseessä on siis lähinnä liikutusavun antoa, eli raha ei tässä liiku suuntaan tai toiseen. Pakko on muuten mainita, että kaikki keskivartalon lihakset ovat aivan järjettömän kipeinä tuosta lyhyestä ratsastuskerrasta! Kaikki ratsastukseen tarvittavat lihakset olivat jonnekin kadonneet, ja nyt tulevat esiin _hieman_ kivuliaasti.

Ensi viikolla sitten menen testaamaan ykköstoivettani, videolla ainakin kiinnostavan näköistä koulutuupparia. Omistajakin vaikutti puhelimitse hyvin miellyttävältä, eli odotukset korkealla! Myöhemmin rytmin vakiinnuttua luvassa on myös kuvia ja lisätietoa kyseisistä hevosista, olettaen että kaikki natsaa hevosten sekä omistajien kanssa. Tällä hetkellä minulla on hyvin toiveikas olo asian suhteen.