Kokoamisharjoituksia ja ahaa-elämyksiä

Torstain valmennuksessa päästiin vähän jo ”oikeisiin” hommiin, kun harjoiteltiin kokoamisia kaikissa askellajeissa. Oli älyttömän hyvä fiilis saada tuntuma kootumpaan liikkeeseen, ja välillä tuntui kuin oltaisiin vain leijuttu ympäri kenttää. Vaikka kokoamispätkät olivat ensimmäisellä kerralla luonnollisesti lyhyitä, sain kuitenkin hyvän käsityksen siitä millaista kevyempi askel Prinsun kanssa on. Hitsi olen kaivannut tuota tunnetta kun hevonen nousee edestä ylös itsensä kantaen!

Ennen kokoamisten aloittamista kuitenkin verkattiin ihan normaalisti taas pitkällä ohjalla tehden runsaasti siirtymisiä ja herkistäen hevosta avuille. Prinsu tuntui alkuun todella tahmealta ja vastahakoiselta, mutta lähti aina liikkumaan eteenpäin noustessani kevyeen istuntaan. Marjut sitten nopeasti ottikin meidät keskelle ja tuli tarkastamaan satulaa, sillä joku ilmiselvästi häiritsi tammaa. Satula olikin ahtaan oloinen edestä ja painoi prinsun sään takaosaa. Satulan toppaukset ovat reilusti laskeutuneet ja Prinsun selkäkin on saanut tässä kesän aikana reilusti lisää lihaksia, eipä siis ihme että satula ei enää istunut. No kävin sitten hakemassa karvan satulan alle ja ongelma korjautuikin sillä. Prinsun askellus muuttui heti ja eteenpäin vievät avut alkoivat mennä paremmin läpi.

Alkuverkan jälkeen lähdettiin hakemaan kokoamisia hitauden kautta. Tämä harjoitus tehtiin siten, että aluksi keskityin ainoastaan hidastamaan hevosta istunnallani ja ylöspäin suuntautuvilla pidätteillä valmentajan auttaessa hevosta eteenpäin maasta käsin. Aloitin siis hidastamalla Prinsun käyntiä niin hitaaksi kuin pystyin. Pohjetta käytin vain jos hevonen pysähtyi. Kun hevonen oli saatu mahdollisimman hitaaseen käyntiin valmentaja alkoi raipan kanssa pyytää sitä aktiivisemmaksi jaloistaan samalla kun istuin hevosta taaksepäin pyrkien pitämään vauhdin hitaana. Pieni napautus takapuolelle pyysi hevosta liikkumaan aktiivisemmin ja pieni näpäytys takaupuolen yläosaan taas laskemaan peppua alemmas ja nousemaan edestä ylös. Hevonen oli heti hommassa mukana, sillä samaa harjoitusta tehtiin myös lauantaina kun Prinsun omistajalla oli valmennus.

Valitettavasti näistä hyvistä käyntipätkistä ei ole kuvia kun krapulainen valokuvaajani oli sitä mieltä, että ei käynnissä ole mitään kuvattavaa, otetaan kuvia sitten vasta kun hevonen menee kovaa. Noh, ainakin ravipätkistä saatiin muutama kuva... Miehet...

Ravissa toimittiin jälleen samalla idealla kuin käynnissä, eli pidin itseni mahdollisimman paikallaan satulassa ja valmentaja auttoi meidät alkuun samalla kun keskityin vain hevosen pidättämiseen istunnallani. Kun ravi pysyi hyvin kasassa jäi valmentaja kentän keskelle ja antoi minun yrittää kootumpaa ravia yksin. Fiilis oli ihan loistava ja Prinsu toimi höyhenen kevyillä avuilla kantaen itse itsensä. Minulla oli kuitenkin vähän tendenssiä jäädä suuhun kiinni myös tässä harjoituksessa, joten keskityin etenkin käsien keveyteen.

Hevosen liike tuntui elastiselta ja olen myös tyytyväinen siihen miltä meno kuvissa näytti. Tottakai hevonen voisi tuosta vielä enemmän pyöristää kaulaansa, mutta lähtökohta on kuitenkin hyvä. Hevonen on takaanta normaalia matalammalla, rungosta lyhyempi ja liikkuu niska korkeimpana kohtana. Kaikkein positiivisinta kuvissa on kuitenkin se, että hevosen suu on kiinni eikä se vastustele ohjastuntumaa ollenkaan. Prinsulla on nimittäin historiaa kielen heittelystä ja suun aukomisesta, sillä se ei siedä ollenkaan vahvaa kättä. Jotain ollaan siis tehty oikein! :) Vielä kun saataisiin tuotua tämä sama fiilis ja asenne jokaiseen ratsastuskertaan.

Huomaa muuten kuvissa meidän villi maastonakki. Hertta veti ihan hirveää rallia ympäri kenttää koko valmennuksen ajan. Miten noin lyhyistä kintuista lähtee noin paljon vauhtia?

Perustyöskentelyä

Torstaina oli niin painostava ilma, että jätin ratsastuksen suosiolla iltaan. Itsellä oli ainakin niin vetelä olo, että ei olisi tullut ratsastuksesta yhtään mitään. Sain tänään myös muutaman kuvan ja videon ratsastuksestani, kun Mari kerkesi muutamaksi minuutiksi kentän laidalle.

Päätin tänään kerrata ihan vain perusteita, eli paljon siirtymisiä joiden avulla pyrin saamaan hevosen mahdollisimman hyvin avuille ja vastaamaan pohkeeseen nopeasti. Tavoitteena oli aktiivinen ja rento hevonen mikä aikalailla saavutettiinkin. En vieläkään keskittynyt Prinsun pään ja kaulan asentoon. Kyllä se sieltä tulee pikkuhiljaa itsekseen, kunhan vain saadaan liike lähtemään takaosalta ja hevosen koko kroppa tekemään töitä. Tänään jo laukassa tuli muutamia hetkiä jolloin Prinsu kantoi itsensä tosi mukavasti kevyellä ohjalla, mutta mitään läpimurtoa ei tässä ole vielä tullut. En halua kiirehtiä asiassa, sillä Prinsu on sen tyyppinen hevonen, että jos ohjasta alkaa vetämään "tuntumalle" vaipuu hevonen etupainoiseksi ja kaikki työ jota on hyvän liikkeen eteen tehty menee hukkaan.

Meillä Prinsun kanssa on siis lähtökohta ollut vielä muutama viikko takaperin se, että ravissa eteenpäin liikkuminen on ollut täyttä tuskaa. Laukkaa en ole saanut kunnolla pyörimään ja hevonen ei ole ollut ollenkaan pohkeen edessä. Se, että tänään Prinsu liikkui aktiivisesti eteenpäin ilman, että jouduin jatkuvasti muistuttamaan sitä pohkeella ja raipalla on jo aivan mahtava edistysaskel!

alkuverkkaa

Otin taas heti selkään noustuani asenteen, että tehdään töitä heti alkukäynneistä lähtien. Prinsulla oli eilisen valmennuksen jäljiltä muistissa sama idea, joten ei mennyt kauaa kunnes saatiin käynti aktiiviseksi. Huomasi kyllä, että heti jos ajatukseni katosi liikkeestä muuttui käynti taas laahustamiseksi. Pitää olla tästä hyvin tarkkana. 

George Morris on sanonut, että aina ratsastaessa opetat hevostasi. Jos ratsastat huolimattomasti, teet hevosestasi huolimattoman. Jos hevosesi tekee asioita väärin, olet opettanut sen väärin. Huomaan tämän nyt käytännössä. Viimeisen kahden viikon ajan olen yrittänyt opettaa Prinsulle, että ratsastajan noustessa selkään alkaa työt, ja töiden tekeminen loppuu vasta kun ratsastaja laskeutuu alas selästä. Tällä on ollut selvä vaikutus, sillä avuille tuleminen on paljon nopeampaa ja hyvän ravin löytymiseen menee alle puolet siitä ajasta mitä vielä kolme viikkoa takaperin.

Ehkä Morrisin ajatus "Practice doesn't make perfect, perfect practice makes perfect" on asian ytimessä.

Näitä kuvia selatessani tuli esiin yksi pahoista tavoistani. Ratsastan välillä kuin ajaisin mopoa, eli nyrkkini ovat vaakatasossa eivätkä pystyssä. Tämä ei ole pelkästään esteettinen haitta, vaan vaikuttaa suoraan hevosen suuhun. Valmentajani demonstroi maanantaina hienosti, kuinka poikittain oleva nyrkki huomaamatta pidättää jatkuvasti hevosta suusta. Nämä huomaamattomat pidätteet luonnollisesti vaikuttavat negatiivisesti hevosen liikkeeseen ja pään asentoon. Miksi rentoutua kuolainta vasten jos jatkuvasti vedetään suusta?

Kuvissa konkretisoitui myös hyvin oma vinouteni. Kuten ylhäällä olevasta kuvasta näkyy, joudun johtamaan sisäohjalla jotta saan hevosen kääntymään, kun taas vastakkaiseen suuntaan tarvitsen ainoastaan pohjeavun ja pienen asetuksen. Marjut onkin huomauttanut tästä useaan kertaan, mutta en edes huomaa sitä itse kun olen hevosen selässä! Tai siis totta kai huomaan kun hevonen kaatuu sisälle toisessa suunnassa ja toisessa puskee kohti aitaa. En vain osaa tehdä asialle mitään koska takapuolessa tuntuu, että molemmat pakarat ovat yhtä tiiviisti satulassa. Ehkä jollakulla tätä blogia lukevalla olisi hyviä vinkkejä itsensä suoristamiseen?

Treenattiin tänään myös pysähdyksiä, sillä meillä on ollut tapana pysähtyä löysästi etujaloille "kaatuen". Tänään keskityin siis siihen, että keskivartaloni on oikeasti mukana pysähdyksissä. Tämän toimiessa saatiin erittäin hyviä siirtymisiä aikaan! 

Yllä olevassa kuvassa näkyykin hetki juuri ennen pysähdystä. Tuo on itse asiassa erittäin hyvä esimerkki onnistuneesta pysähdyksestä ja siitä, kuinka tultiin pysähdykseen takajalat alla, eikä vain töksähdetty ohjista vetäen etujalat edellä. Pientä hienosäätöä pitäisi vielä tietenkin tehdä. Hartiani ovat kuvassa hieman lysyssä. Jos vain muistaisin pitää ne takana ryhdikkäästi, saisi keskivartaloni lisää voimaa enkä tarvitsisi yhtä suurta pidätettä ohjista.

Prinsu toimi niin mukavasti, että jätin ratsastuksen aika lyhyeen. Taisin olla selässä yhteensä 30 minuuttia ja se näytti riittävän vallan mainiosti. Hevonen oli lopettaessa sen verran hyvin avuilla että olisi hyvin voinut alkaa työstämään kokoamisastetta, mutta en viitsi alkaa yksin sähläämään etten tee jotakin väärin. Marjutin kanssa yritetään kuitenkin nyt opetella täysin uutta tapaa ratsastaa, eli säästän uusien asioiden tekemiset valmennuksiin ja muuten vain kertaan ja yritän iskostaa oppeja tähän minun paksuun kallooni. :)

Soveltaen

Sunnuntaina päästiin ensimmäistä kertaa soveltamaan valmentajan oppeja itsenäisesti. Päätin jo ennen satulaan nousua, että ratsastan ajatuksella enkä humputtele hetkeäkään. Varmistin siis heti alkukäynneistä, että hevonen käveli kunnolla kroppansa läpi. Minulla on erittäin paha tapa aloittaa ratsastaminen vasta kun otan ohjat käteen. Valmentajani on kuitenkin yrittänyt takoa päähäni ajatusta, että hevosen täytyy tehdä töitä heti siitä hetkestä lähtien kun ratsastaja istuu selkään. Hevosella on kuitenkin 23 tuntia vuorokaudessa aikaa olla miten tahtoo, eli kyllä se jaksaa sen yhden tunnin tehdä töitä alusta loppuun. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä järkevämmältä se kuulostaa.

Keskityin siis heti alkumetreistä lähtien hevosen liikkeen laadukkuuteen ja oman vartaloni hallintaan. Verryttelin hevosen ravissa ja laukassa lähes pitkin ohjin, istuen kevyessä istunnassa ja kannustamalla hevosta käyttämään selkäänsä ja liikkumaan kokonaisvaltaisemmin. Aikaisemmin olen ottanut heti alkuraveista lähtien lyhyet ohjat ja sitten ihmetellyt miksi hevonen ei liiku eteenpäin… Vaikeahan se on hevosen liikkua hyvässä muodossa jos ravi on epämääräistä tikittämistä ja minä idiootti vedän suusta.

Lähdössä

Kerrattiin kaikki torstain valmennuksen asiat laukanvaihtoja lukuun ottamatta. Pohkeenväistöt sujuivat yllättävän helposti kun heti alkuun muistin myödätä jokaisella askeleella. Prinsu oli muutenkin todella letkeän ja pirteän oloinen, taisi tehdä lauantain vapaapäivä neidille hyvää! Pysähdykset ja peruutuksetkin onnistuivat hyvin kun muistin käyttää keskivartaloani. Kaksi ensimmäistä pysähdystä laukasta menivät ihan plörinäksi kun annoin vatsani lörpöttää ja vedin ohjista. Prinsu tietenkin protestoi heti avaamalla suutaan ja tekemällä hyvin epämääräisen pysähdyksen joka tuli parin ravi- ja käyntiaskeleen kautta. Seuraava yritys olikin jo huomattavasti parempi kun jännitin keskivartaloni ja pidätin nostamalla käsiä hieman ylöspäin. Ero oli taas huima ja saatiin tehtyä nopeita ja pehmeitä pysähdyksiä tasajaloin.

Peruutukset olivat vähän hitaita, koska en ole vielä sisäistänyt mihin suuntaan kropan pitääkään myödätä peruutuksen aikana.  En siis viitsinyt alkaa nipottamaan hitaista peruutusaskeleista, koska en ollut aivan varma miten olisin asian korjannut. Positiivista on kuitenkin se, että en jäänyt vetämään ohjista ja Prinsu nosteli jalkojaan, eikä laahannut niitä perässään.

Olen huomannut, että Prinsulta välillä katoaa mielenkiinto jos annan sen kävellä toimettomana pitkin ohjin kesken treenin (lepohetki), joten tehtiin sitten pitkin ohjin kävellessä useita laajoja etuosakäännöksiä. Tällä harjoituksella saa hevosen ihanasti kuulolle, sillä ei itse asiassa ole kovin helppoa tehdä etuosakäännöstä pitkin ohjin pelkän pohkeen ja raipan avulla. Kun hevonen hoksasi mitä ajoin takaa, alkoi homma luonnistua, ja kääntyiltiin ja taivuteltiin molempiin suuntiin.

Käyntiosuuden jälkeen jatkoin laukassa laukkakahdeksikkoa vaihdoilla askeleessa. Tehtävä onnistui huomattavasti paremmin kuin torstaina, ja Prinsu reagoi pidätteisiini ja laukannostoapuihin todella hyvin. Muutama epäonnistuminenkin tuli aina kun unohdin ottaa keskivartaloni mukaan pidätteeseen. Laukkatreenin jälkeen ravailin kevyessä ravissa ympäri kenttää tehden paljon voltteja ja ympyröitä. Ensimmäistä kertaa Prinsu kulki allani rehellisessä peräänannossa kannattaen itse itseään. Ohjissa pysyi ainoastaan pienen pieni tuntuma, eikä sitä järkyttävää painetta mikä oli meille normaalia vielä viikko sitten. Prinsu kyllä rankaisi minua heti viskomalla päätään jos käteni tekivät vahingossa jonkun epämääräisen liikkeen. Pitää keksiä keinoja joilla voin harjoitella käsien vakautta, koska se näyttää olevan erittäin tärkeää Prinsun kanssa ratsastaessa.

Neiti oli taas ihan super! Tein vielä ratsastuksen jälkeen maastakäsin muutamia tehtäviä, joita Marjut torstaina näytti. Oli kyllä ihan sairaan hyvä fiilis! Olen ylpeä hevosesta ja ennen kaikkea olen ylpeä itsestäni koska pysyin hyvin kärsivällisenä ja johdonmukaisena koko ratsastuksen ajan enkä sortunut minulle tyypilliseen äkkipikaisuuteen ja turhautumiseen.

Valitettavasti olin yksin tallilla, enkä saanut kuvamateriaalia ratsastuksesta.

Kaikki kiinnostaa, paitsi tietysti se kamera :)

Onko pakko keskeyttää? Olin just vetämässä hyvät ilmat sisään.

Ehkä tästä vielä tulee jotakin

Torstaina ratsastettiin taas Marjutin valvovan katseen alla. Jälleen jäi tosi positiiviset fiilikset. En malta odottaa sunnuntaihin, että pääsen itsekseni soveltamaan oppeja.

Aloitettiin taas tunti ihan perusteista. Ideana oli, että hevonen tekee töitä heti ensimmäisistä käyntiaskeleista lähtien. Heti alkuun varmistettiin, että hevonen oli kuulolla. Marjut käveli vieressäni hetken auttaen avuille herkistämisessä, ja muutaman hetken kuluttua sainkin Prinsun kävelemään hyvin selkäänsä käyttäen. Verryttelyssä huomasin, kuinka hevonen tuli kunnolla kuulolle vasta laukkasiirtymisissä. Pitääkin tulevaisuudessa aloittaa verryttely laukalla, sillä se helpottaa huomattavasti meidän molempien työskentelyä. Estetaustasta johtuen ravi on myös minulle se vaikeampi askellaji, joten on molempien edun mukaista aloittaa helpommalla ja sujuvammalla laukkatyöskentelyllä ja siirtyä raviin vasta kun olen saanut hevosen hyvin pohkeen edelle. "Self carriage" tulee myös huomattavasti Prinsulla nopeammin laukan kautta. Tietääkö muuten joku mikä self carriage on someksi? Tuo termi on jäänyt päähän groomi ajoiltani enkä tiedä sille suomenkielistä vastinetta.

Ei se meidän laukkatyöskentelykään mitään ruusuilla tanssimista ole, sain kuulla noottia kantapäistäni. Minulla on ilmeisesti tendenssi nostaa kantapäitäni ylöspäin, jolloin kannukset ovat jatkuvassa kontaktissa hevosen kylkiin. Harjoiteltiin siis kantapäiden alhaalla pitoa kevyessä istunnassa. Heti kun sain vietyä kantapääni oikeaan paikkaan, muuttui hevosen liike paljon pidemmäksi. Pohjeavut menivät myös huomattavasti paremmin perille pienemmillä avuilla, kun jatkuva paine kyljistä poistui. Tätä pitää oikeasti treenata nyt jokaisella ratsastuskerralla.

Alkuverryttelyä

Kun hevoset olivat kuulolla ja liikkuivat hyvin eteenpiän alettiin tekemään erilaisia tehtäviä. Ensin tehtiin ihan tavallisia flying change laukanvaihtoja, eli perus esterata vaihtoja. En ole ennen saanut laukanvaihtoja onnistumaan Prinsun kanssa, luultavasti koska olen tottunut tekemään ne eri tavalla kuin miten ne on hänelle opetettu. Aloitettiin siis laukanvaihtojen harjoitteleminen käytännössä nollasta, samoilla metodeilla miten ne tehtäisiin nuoren hevosen kanssa ensimmäistä kertaa.

Ideana oli, että vaihto tehtäisiin diagonaalilla. Ohjat otettiin taas toiseen käteen ja raippa toiseen. Kun haluttiin tehdä vaihto annettiin toisen laukan avut ja samalla kosketettiin raipalla uuden laukan ulkotakajalkaan. Eli kun haluttiin vaihtaa oikeaan laukkaan, koskettiin vasempaan ulkotakajalkaan, koska siitä jalasta lähtee ponnistusvoima uuteen laukkaan. Ensimmäisellä yrittämällä annoin avut vähän väärällä hetkellä, jolloin Prinsu luonnollisesti vaihtoi ensin toisen jalan, ja vasta seuraavalla askeleella toisen. Reaktio oli kuitenkin hyvä, koska hevonen selvästi reagoi apuuni ja "nousi" ilmaan aivan kuten laukanvaihdossa kuuluukin. Toiselle yrityksellä jouduin siis miettimään ajoitustani. Hevonen reagoi taas apuihini heti, ja tällä kertaa vaihto onnistuikin! Tehtiin vaihto tähän suuntaan vielä kahdesti ja sitten hevoselle paljon kiitoksia ja pieni mietintätauko pitkin ohjin. Vasempaan suuntaan yritettiin vaihtoa myös kolmesti. Hevonen reagoi jokaisella kerralla hyvin ylös, ja takapuolessa jopa tuntui että vaihto olisi tullut, mutta ei kuitenkaan saatu yhtään puhdasta vaihtoa. Olimme valmentajan kanssa kitenkin tyytyväisiä, sillä Prinsu ilmiselvästi yritti tehdä niin kuin pyysin. Jatketaan tätä sitten sunnuntaina.

Laukanvaihtojen jälkeen Marjut halusi nähdä millaiset väistöt meidän hevosilta löytyy. Tehtiin siis sik-sak pohkeenväistöjä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Olen pitänyt väistöjämme melko hyvinä, mutta parantamisen varaa oli silti paljon. Minun täytyy muistaa ajatella joka askel erikseen, että saadaan oikeasti ristiaskel venymään. Väistössä minun pitää muistaa ajatella "askel, myötäys, askel, myötäys, askel, myötäys". Kun sain myötäyksen toimimaan Prinsu alkoi ottamaan hienoja ristiaskelia. Muistaessani myödätä sivuttaisia apuja ei tarvinnut antaa kuin n. kolmen askeleen välein, mutta heti kun unohdin myötäyksen lopetti myös hevonen sivuttaiset askeleet. Taas yksi asia lisää treenattavaksi!

Tehtiin myös paljon työtä  ratsastajan keskivartalon lihasten aktivoimiseksi. Pysähdykset laukasta ja ravista muuttuivat radikaalisti heti kun muistin vetää navan kohti selkärankaa. Äh, ihan kauheasti muistettavaa!
Keskivartalon treeniksi saatiinkin sitten mennä loppuravit kevyessä istunnassa kädet sivuilla.  Muutaman kerran pylly kyllä tupsahti takaisin satulaan (kuvassa), mutta tasapainoni pysyi yllättävän hyvin. Ehkä tasapainoni ei olekkaan kadonnut niin totaalisesti kuin luulin. :)

Valmennuksen jälkeen käytettiin vielä Prinsu suihkussa ja sieltä sitten suoraan iltapäiväheinille ja iltapuurolle.

Loppuravit, rento ja tyytyväinen hevonen + hienot pärskeet ;)  

Siis enhän minä mitään tarhan tolppia ole poikki järsinyt!

Ensimmäinen valmennus

Marjut Andersen kävi eilen pitämässä meille kouluvalmennuksen ja tuntui että moni asia loksahti paikoilleen heti alkumetreillä. Tunnin aikana koin useita ahaa-elämyksia ja oivalluksia siitä, miten käytän apujani ja miksi hevonen reagoi apuihin niin kuin se reagoi. Tunnin aikana hymy oli korvissa, mutta jälkeenpäin takaraivossa kolkutteli pieni omantunnon pistos. Miksi en ole ennen ratsastanut näin? Miksi minä, pienestä lapsesta lähtien ratsastanut ihminen en ole osannut noinkaan simppeleitä perusasioita? Miksei kukaan ole aikaisemmin opettanut minua toimimaan noin?

Kotimatkalla puhuin sitten äitini kanssa puhelimessa aiheesta, ja keskustelun jälkeen tulin siihen tulokseen että kyllähän minä nämä asiat olen aina osannut, ja olenhan ne minä jollakin tavalla aina alitajuisesti ymmärtänytkin. Kahden vuoden tauko ratsastuksesta on vain syönyt näitä muistijälkiä, niin aivoissa kuin lihaksissakin. Maanantain tunnilla sain vihdoin ne työkalut joilla kykenin toteuttamaan ne ajatukset ja tiedot joita sisälläni pidin.

        

Valppaana ennen treenejä!

Ratsastuksellisesti suurin ongelmani Prinsun kanssa on ollut eteenpäin liikkuminen. En ole edes viitsinyt alkaa yrittämään minkään koulukiemuroiden työstöä ennen kuin saan hevosen liikkumaan rehellisesti eteenpäin omalla moottorillaan. Ongelmaksi onkin muodostunut se, että minulla on saattanut kestää 45minuuttia päästä siihen pisteeseen, että olen saanut hevosen ”herkistettyä” avuille ja liikkeen sujumaan eteenpäin. Siinä vaiheessa olen useimmiten itse ollut jo niin väsynyt, että muusta työskentelystä ei ole tullut mitään.

Marjutin valmennuksessa oli siis tarkoitus keskittyä juuri tähän eteenpäin liikkumiseen ja pienten apujen käyttöön. Hän aloitti koko tunnin kertomalla esimerkin kautta miten hevoset käyttäytyvät laumassa. Jos laitumella hevonen haluaa saada toisen liikkumaan pois heinäkasalta, näykkää se toista kyljestä. Näykkäisyihin lavalle ja takapuolelle reagoidaan väistämis liikkeellä. Toisinsanoen jos halutaan hevosen liikkuvan eteenpäin raippaa käytetään pohjeen verellä. Väistöliikkeissä taas kosketaan lavalle tai takapuolelle. 

Jo tässä esimerkissä ymmärsin ensimmäisen virheeni; olen aina näpäyttänyt hevosta kouluraipalla taakse pyytäessäni sitä eteenpäin, vaikka hevosen luonnollinen reaktio siinä tilanteessa on väistää sivulle!

Marjutin toinen ohje oli, että hevosella on kolme eteenpäinvievää apua: pohje, ääni, raippa. Ei istunta. Ja minä olen istunnallani yrittänyt tökkiä hevosta eteenpäin. Ennen liikkumaan lähtöä Marjut vielä käänsi jalkani oikeaan asentoon, jolloin pohjeapu tulee optimaaliseen paikkaan. Aloitettiin siis treenit ihan pitkillä ohjilla käynnissä, ohjat sisäkädessä ja raippa ulkokädessä. Tavoitteena oli, että aina kun halutaan hevosen liikkuvan enemmän eteenpäin annetaan pieni pohjeapu, maiskautetaan ja kosketetaan raipalla pohkeen taakse kevyesti.

Heti ensimmäisen avun jälkeen ero oli tähtitieteellinen. Yleensä olen joutunut napauttamaan reilusti pohkeella saadakseni Prinsun liikkeelle, ja yleensä vielä tehostamaan apua raipalla saadakseni käynnin edes jotenkuten eteenpäinvieväksi. Ja näitä apuja on saanut antaa sen 5 metrin välein. Valmentaja tuli viereeni kävelemään ja auttoi hevosta eteenpäin äänellä, jolloin saatiin aikaan aivan käsittämättömän hyvä käynti. Ensimmäistä kertaa Prinsun kanssa tunsin kuinka sen selkä teki töitä. Tuskin olen koskaan ollut yhtä innoissani pitkin ohjin kävelemisestä! Parasta tässä oli vielä se, että loistava käynti oli helppo ylläpitää kevyellä pohjeella, maiskutuksella ja raipan kosketuksella.

Kun käynti oli kunnossa siirryttiin tekemään siirtymisiä ravin ja käynnin välillä, yhä pitkin ohjin raipan ollessa vapaassa ulkokädessä. Kun Prinsu (ja minä!) ymmärsi jutun juonen pikkuhiljaa pystyttiin jättämään raippakosketus ja maiskutus pois ilman, että reaktio-aika kärsi. Tehtiin samaa harjoitusta myös käynnin ja laukan välillä. Oi että se tunne niissä nostoissa! Se liikehän oikeasti lähti sieltä takaanta, ja selkä työskenteli koko ajan siellä takapuolen alla.

Kun nämä alkoivat sujua otettiin pikkuhiljaa ohjia lyhyemmiksi ja molempiin käsiin ja harjoiteltiin siirtymisiä laukan sisällä. Nostin laukan samalla tavalla kun aiemmin, mutta nyt lähdettiin pidentämään laukkaa nousemalla pieneen kevyeen istuntaan ja kirjaimellisesti työntämällä hevosta käsillä kaulan puolivälisä eteenpäin. Näin saatiin hevonen pidentämään askeltaan ja laskemaan päätään alas, pitäen se samalla kuitenkin aktiivisena. Laukan lyhennyksessä Marjut opasti minua suoristautumaan, jännittämään keskivartaloni ja nostamaan käsiä ylös, mutta ei vetämään ollenkaan ohjasta. Taas hevonen teki työtä käskettyä. Muutamia rikkeitä lyhennyksissä tuli, mutta kaikki johtuivat siitä, että vedin ohjista taaksepäin.

Lyhentämisien sujuessa oli aika ottaa taas ohjat sisäkäteen ja käyttää taas raippaa apuna takajalkojen alle viennissä. Laukassa taas istuin suorassa, keskivartalon lihakset jännittyen ja kädet kohotettuna, samalla kun pyysin pohkeilla ylläpitämään laukan aktiivisuuden. Samalla ulkokädellä kosketeltiin raipalla hevosta takapuolen päälle, jolloin hevosen luonnollinen reaktio on laskea takapuolta ja nostaa selkäänsä ylöspäin. Sama toistettiin ravissa. Saatiin paljon hyviä pätkiä ja oli kyllä hymy herkässä kun tunsi selän tekevän töitä. Ja ylipäätänsä koko hevonen liikkui minua varten, mielellään ja rennosti. Menossa ei ollut mitään väkinäistä eikä mitään pakotettua.

Vaikka ratsastettiin lähes koko aika täysin pitkin ohjin eikä tehty mitään siirtymisiä kummempaa, tuli minulle pitkästä aikaa fiilis, että ”hei, mähän osaan!”. Se fiilis kun hevonen sun alla reagoi pienimpiinkin apuihin ja käyttää rehellisesti koko kroppaansa on aivan mahtava, ja kaiken sen työn arvoista!

Vielä vähän kuvia edelliseltä päivältä. Juoksutin Prinsun kevyesti ennen ratsastusta. Tähän mennessä olin kokenut sen parhaaksi tavaksi saada hevonen vähän virkeämmäksi ratsastusta varten :)