Valmennus kuumehoureissa

Pitää ensin pahoitella, että päivittäminen on jäänyt vähän vähemmälle, sillä alkuviikosta iski päälle astetta rajumpi kesäflunssa. Nousin kuitenkin torstaina kuumehoureissani selkään ettei vain jäisi yksikään valmennus välistä. Ratsastaessa fiilis olikin ihan hyvä, mutta heti selästä laskeuduttua tuli sellainen olo, että ei todellakaan olisi pitänyt. Polvet tärisi, pyörrytti ja hengästytti. Oli taas tosi järkevä veto, hyvä minä..

Valmennus itsessään meni kuitenkin ihan kivasti. Harjoiteltiin sitä kaiken perustaa, eli suoruutta. Apuna oli pieni jumppasarja pituushalkaisijalla. Jumpasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta tehtävä oli aika perinteinen, eli maapuomi, pysty, yhden laukan väli maapuomilla, innari ja maapuomi. Tehtävää tultiin molemmista suunnista ravissa. Tehtävän välit olivat melko pitkät, eli jouduttiin tekemään töitä jotta saatiin tarpeeksi aktiivinen laukka heti ensimmäisestä ponnistuksesta. Tavoitteena oli tulla tehtävä täysin suoraan, ja jatkaa suoraan aina aidalle asti. Jos hevonen lähti poikittamaan, tultiin pohkeenväistössä takaisin L:n tai C:n kohtaan, jossa suoristus ja pieni miettimistauko hevoselle ennen kiitosta. Tämä harjoitus oli paljon hankalampi mitä kuvittelin, sillä minun piti tehdä kunnolla töitä suoruuden eteen.

Etäisyydet jumpalla olivat tosiaan melko pitkät, joten jouduin keskittymään erityisesti siihen, että Prinsu lähti heti ensimmäisen esteen ponnistukseen mahdollisimman aktiivisesti. Löysä ponnistus ei pelkästään vaikuttanut jumppasarjan lähestymisiin, vaan myös suoruuteen sillä Prinsu lähti heti kiemurtelemaan jos laukka ei pyörinyt tarpeeksi hyvin. Tähän otettiin avuksi raippa, eli taas kerran ohjat toisessa kädessä ja raippa toisessa kädessä tehtävälle. Raippaa ei pidetty ohjien kanssa samassa kädessä, koska silloin käsi tekisi pienen pidätteen samalla kun raippa pyytää hevosta reagoimaan eteenpäin. Tästä syntyy selvä ristiriita, joka ei auta hevosta liikkumaan aktiivisemmin eteenpäin.

Tarkoituksena oli koskettaa hevosta raipalla juuri ponnistushetkellä. Minulla oli taas vähän vaikeuksia hahmottaa oikeaa hetkeä, mutta Marjut auttoi kertomalla oikean ajan, ja pikkuhiljaa aloin itsekin tuntea oikean hetken. Aluksi Prinsu oli hieman hidas reagoimaan, joten toisella kerralla jouduin antamaan raippamerkin jokaisen puomin ja esteen ponnistuskohdalla.

Aluksi sisääntulo tehtävälle oli hieman liian ponneton, joten jäätiin todella kauas toiselta hypyltä.

Tälläisiä ponnistuksia tulee toiselle osalle kun lähestyy innaria liian löysässä laukassa.

Onneksi Prinsu on kuitenkin sen verran fiksu hevonen, että se pian ymmärsi homman nimen ja saatiin laukka hyvin pyörimään. Heti kun laukka lähti pyörimään aktiivisesti ensimmäiseltä ponnistukselta lähtien, päästiin huomattavasti paremmin esteille, jolloin myös suoruus parani. Aluksi hevonen poikkeuksetta puski oikealle esteen jälkeen (oma vinous!), mutta aktiivisen laukan myötä suoruus jumppasarjan jälkeen oli jo toista luokkaa. Saatiinkin muutama todella hyvä ja suora pysähtyminen linjan päätteeksi.

Tehtävä oli kokonaisuudessaan melko haastava, sillä olen laiskana ratsastajana aina harjoitellut jumppasarjoja laukassa lähestyen. Näitä kannattaisi kuitenkin oikeasti tehdä paljon myös ravista, koska se pakottaa hevosen (ja ratsastajan!) reagoimaan nopeammin eteenpäin. Pitääkin ottaa tavaksi myös ravilähestymiset. Laukka on vain itselle se helpompi askellaji, joten tulee helposti sorruttua tekemään asiat helpoimman kautta.

Kun saatiin eteenpäinpyrkimys kuntoon, Prinsun ilmekin alkoi muuttua.

Kun suoruus ja eteenpäinpyrkimys olivat kunnossa, muutettiin tehtävä vielä pysty - okseri sarjaksi. Prinsu oli jo tässä vaiheessa mukavan aktiivinen, joten pääsin ratsastamaan ihan "normaalisti" ohjat molemmissa käsissä ja unohtamaan raipan. Vaikka esteet olivat ihan maahan kaivettuja, Prinsu alkoi vähän innostua joka sitten tarttui itseenikin. Hyppääminen on vain niin kivaa silloin kun hevonenkin siitä nauttii! Pitää jossakin vaiheessa pitää ihan oikea estevalmennus kavalettitreenien sijaan. (:

Lähestyttiin okseri-tehtävälle yhä ravissa samalla idealla kuin aikaisemminkin. Tällä kertaa esteen jälkeen oli huomattavasti pidempi matka suoraa, joten jouduin keskittymään paljon enemmän siihen, ettei hevonen lähde kaartamaan heti hypyn jälkeen. Laukka okserin jälkeen oli kuitenkin niin eteenpäin vievää, että hevonen pysyi hyvin suorana eikä edes pyrkinyt kiemurtelemaan.

Jäi kyllä positiivinen fiilis taas valmennuksesta. Tunnin aikana tapahtui ihan selvää kehitystä, sillä ensimmäiset linjat olivat sellaista kiemurtelua, että oksat pois. Etenkin alkuverryttely, jossa mentiin linjaa pelkkien puomien avulla, tuntui välillä lähes mahdottomalta. Kyllä se kuitenkin siitä kun vain saan Prinsun liikkumaan omalla moottorillaan ja muistin tiedostaa oman kroppani ja suoristautua. Katseen kanssa pitää myös tehdä enemmän töitä, sillä jotenkin se aina huomaamatta lähti harhailemaan ympäri kenttää.

Valkun jälkeen oli kyllä niin vetelä olo, että oli pakko istahtaa alas ennen kuin kykenin hoitamaan Prinsun. Ei kyllä saisi lähteä kipeänä ratsastamaan, sillä se ei todellakaan nopeuta paranemista. Idiootti lähdin vielä perjantaina töihinkin. Saas nähdä lähteekö tämä pöpö koskaan pois tätä menoa..

Iso kiitos vielä Prinsun omistajalle kivoista kuvista! On aina mukava nähdä miltä se meno oikeasti näyttää.  :)

Tiedostamisen tärkeys

”Jos kehitystä ei tapahdu tavalla jolla nyt työskentelet, vaihda työskentelytapaasi. On paremmat mahdollisuudet, että muutos tapahtuu uusin keinoin, kuin niillä vanhoilla joilla mitään ei ole tapahtunut tähänkään mennessä.”

Olen tässä viimeaikoina miettinyt paljonkin sitä, kuinka tärkeää on tiedostaa mitä ratsastaessa tapahtuu ja miksi se tapahtuu. Tämä seikka sitten loppujen lopuksi konkretisoitui valmennuksessa laukan kokoamista treenatessa. Mentiin hyviä askeleita, ja sitten tuli rikko käynnille. Alitajuisesti kiitin hevosta ja valmentaja kysyi mitä tapahtui. Vastasin hevosen olleen menossa kohti vasenta ja itse olin kääntymässä oikealle. En reagoinut tähän dilemmaan mitenkään, vaikka sen huomasinkin. Käytännössä siis lopetin ratsastamisen, joten hevosen reagoi tilanteeseen ainoalla järkevällä tavalla; hidastamalla. Minä tein väärin, hevonen teki oikein.

Tästä pääsemmekin aiheeseen, eli tiedostamisen tärkeyteen. Jos en olisi tiedostanut syytä rikkeeseen olisin luultavasti näpäyttänyt hevosta raipalla ja pohkeilla, pyytäen sitä jatkamaan keskeytynyttä harjoitusta. Mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut, kummallekkaan meistä? Olisin rankaissut hevosta siitä, että se teki juuri niinkuin ruumiinkieleni käski sitä tekemään, lopettamaan harjoituksen. Ja jos jokaisella ratsastuskerralla tapahtuu näitä pieniä kommunikointihäiriöitä, eikö se ole täysin odotettavissa, että hevonen ”turtuu” avuille, ja lopettaa pieniin signaaleihin reagoimisen rankaisun pelossa?

Tähän samaan ilmiöön perustuu myös se, miksi ratsastuskoulujen tuntihevoset ovat ”laiskoja” ja vaativat suuret avut, kun taas ammattilaisen ratsastama kilpailuhevonen reagoi pienimpiinkin apuihin ja ratsastajan painon vaihteluihin salamannopeasti. Syy on hyvin yksinkertainen – ratsastuskoulussa samalla hevosella ratsastaa useita ihmisiä, joista suurin osa on kokemattomia ja vielä hakevat kroppansa hallintaa. On täysin luonnollista, että tälläinen ratsastaja lähettää tahtomattaan sekavia signaaleja hevoselle. Jos hevonen reagoisi kaikkiin näihin signaaleihin olisi ratsastajat jatkuvasti kentän pohjalla ja hevoset hyvin stressaantuneita. On siis tuntihevosen edun mukaista oppia olemaan kuuntelematta näitä signaaleja, ja reagoida vain suurempiin apuihin. Tämä on myös tuntiratsastajan edun mukaista, koska jossain se kehon hallinta ja ratsastuksen perusteet on opeteltava, ja paras se on tehdä turvallisessa ympäristössä.

Kansainvälisellä kilpahevosella taas ratsastaa usein ainoastaan ammattilaisia, jotka osaavat hallita vartalonsa ja liikkeensä niin, että turhia signaaleja hevoseen ei lähde. Täten hevonen voi helposti ottaa vastaan kaikki ne pienimmätkin avut ja reagoida niihin heti. Kuten joku minua paljon viisaampi on sanonut: ”Rastastaja on hevosen valmentaja, ja jos hevonen tekee jotakin väärin ei valmentaja ole osannut asiaansa”.

Me siis omalla ratsastuksellamme teemme hevosista juuri niin herkkiä tai kovia kun ne ovat. Syy-seuraus suhteiden tiedostamisella pystymme oppimaan virheistämme ja reagoimaan niihin oikealla tavalla.

Tämän kaiken tiedostan, mutta miten sitten toteutan sen käytännössä? Jos totta puhutaan en tiedä. Mutta sitten kun siinä onnistun voin hyvällä omalla tunnolla sanoa olevani hyvä ratsastaja. Sitä odotellessa.

Muutama kevennyskuva ettei mene ihan liian syvälliseksi nämä minun jorinat :)

Hertta on vahvasti sitä mieltä, että ratsastuskenttä on hänen yksityinen temmellysareenan :)

#1 Mitä Missä Milloin?

16.10.2012 oli yksi elämäni surullisimmista päivistä. Silloin tuli hetki päästää elämäni rakkaus, paras ystävä, terapeutti ja opettaja vihreämmille laitumille lähes kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.

Bico 26.5.1990 - 16.10.2012

Tämän blogin ideana on kuvata oma matkani takaisin satulaan menetykseni jälkeen. Tuosta päivästä on kulunut lähes 6kk, ja viime keskiviikkona uskaltauduin ensimmäistä kertaa satulaan. Koin tarvitsevani tilaa hevosista Bicon jälkeen, mikään ei oikein tuntunut oikealta ja jotenkin pidin itseäni petturina jos edes kuvittelin nousevani jonkun toisen hevosen selkään, saati sitten kiintyväni uuteen nelijalkaiseen.

Ensimmäiset halut takaisin hevosten pariin ilmaantuivat joskus helmikuussa. Ensin tuli ikävä hevosten läheisyyttä, sitten tallitöitä ja lopuksi ratsastusta. Opiskelijana rahatilanteeni oli kuitenkin tiukka, ja täysipäiväinen opiskelu, osa-aikatyöt, englanninkielen tuntien pito ja parisuhde veivät lähes kaiken aikani. Nyt muutama viikko takaperin tajusin kuitenkin kouluvuoden vetävän viimeisiään, vuosiloman lähestyvän ja muutenkin yleisen rahatilanteen parantuneen.

En kuitenkaan oikein tiennyt miten harrastuksen aloittaisin. Olen omistanut oman hevoseni 13-vuotiaasta lähtien, ja paluu ratsastuskouluun tuntuu ajatuksena yhtä viehättävältä kuin juoksulenkki piikkikoroissa. Hevosen ostamiseen ja ylläpitoon minulla ei ole varaa, enkä tunne pääkaupunkiseudulta juuri ketään, etenkään hevosihmisiä joiden hevosilla köpötellä. Jotenkin kuitenkin eksyin hevostalli.netin markkinoille ja päätin etsiä itselleni vuokrahevosen.

Löysinkin pari mukavaa vaihtoehtoa, ensimmäistä kävin jo keskiviikkona testaamassa. Kyseessä on melko raaka kylmäverinen nuori heppa, mukava ja nöyrä, mutta kovin osaamaton. Pidin kuitenkin kyseisestä hepasta, ja käyn sunnuntaina kokeilemassa uudelleen. Kyseessä on siis lähinnä liikutusavun antoa, eli raha ei tässä liiku suuntaan tai toiseen. Pakko on muuten mainita, että kaikki keskivartalon lihakset ovat aivan järjettömän kipeinä tuosta lyhyestä ratsastuskerrasta! Kaikki ratsastukseen tarvittavat lihakset olivat jonnekin kadonneet, ja nyt tulevat esiin _hieman_ kivuliaasti.

Ensi viikolla sitten menen testaamaan ykköstoivettani, videolla ainakin kiinnostavan näköistä koulutuupparia. Omistajakin vaikutti puhelimitse hyvin miellyttävältä, eli odotukset korkealla! Myöhemmin rytmin vakiinnuttua luvassa on myös kuvia ja lisätietoa kyseisistä hevosista, olettaen että kaikki natsaa hevosten sekä omistajien kanssa. Tällä hetkellä minulla on hyvin toiveikas olo asian suhteen.