Hosumista ja esteitä

Työkiireet rokottavat, mutta jostakin pitää löytää aikaa kirjoittamiselle. Eilen hikoiltiin taas Marjutin valvovan silmän alla, ja edistystä on tapahtunut taas niin huimasti että en meinaa pysyä kärryillä itsekään. Ensimmäistä kertaa jopa vähän hämäännyin kesken valmennuksen kun en millään päässyt yli siitä faktasta että voin myödätä käännöksissä ulko-ohjalla ilman, että hevosen pää valuu alas. Siis miten tämä on mahdollista? Kantoiko se hevonen itse itsensä?

Teimme myös pienen läpimurron työskentelymuodon kanssa. Prinsuhan työskentelee todella hyvin kroppansa läpi, mutta pään asento ei aina korreloi tämän kanssa. Torstain valmennuksessa sain kuitenkin vähän ajatuksesta kiinni, ja Prinsukin uskalsi tukeutua kuolaimelle kun käteni käyttäytyivät edes suurin piirtein oikein! Kouluvalmennuksesta kuitenkin myöhemmin lisää, sillä minulla on yhä rästissä edellinen estetreeni. 

Treenissä keskityttiin vain ja ainoastaan minuun. Prinsu on esteillä sen verran varma, älykäs ja nopea, että sen tekemiseen ainakaan näillä korkeuksilla ei ole juuri sanottavaa minulla tai valmentajilla. Neidille siis kaikki propsit ja ratsastajalle satikutia!

Suurin ongelmani esteillä on hevosen edelle meneminen. Lähden todella herkästi hyppyyn hieman ennen hevosta, joka luonnollisesti aiheuttaa sekaannuksia, huonoja ponnistuksia ja epätasapainoisia laskeutumisia. Vaikka hosun ponnistuksessa jään silti usein kädellä kiinni, jolloin pidäte tulee juuri väärällä hetkellä, eli esteen päällä.

Tähän ongelmaan haettiin ratkaisua sillä, että lähestyin esteitä kevyessä istunnassa. Kaksi askelta ennen ponnistusta otin käsilläni harjasta kiinni antaen hevosen katsoa itse ponnistuspaikkansa ja tehdä päällään mitä lystää. Itse keskityin vain ja ainoastaan tuntemaan milloin  ponnistus lähtee. Muutamalla ensimmäisellä kerralla tunsin itseni täydeksi idiootiksi keikkuessani kevyessä istunnassa kädet kiinni harjassa, ihan kuin olisin ollut taas se ensimmäistä kertaa hyppäävä 9-vuotias! Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ymmärtämään jutun pointin ja huomasinkin, että olin jokaisessa hypyssä mukana. Voiko olla oikeasti totta, että minun ei tarvitsekkaan hypätä yhtä paljon kun hevosen?  

Kun oltiin saatu jonkinlainen ymmärrys asiaan ruvettiin hyppäämään pientä rataa, joka koostui yhdestä suhteutetusta välistä, lankusta, pystystä ja kapeammasta koivunrunko pystystä. Ensimmäisellä radalla keskityin aivan liikaa lähestymisiin ja käsiini, joten unohdin ratsastaa esteiden välit kunnolla. Tästä syystä laskeuduttiin usein väärään laukkaan ja tahti väleissä oli kieltämättä hyvin huono. Kaikki lähestymiset ja hypyt itsessään olivat hyviä, mutta itseä jäi vähän kalvamaan huono ratsastus. Marjut olisi ollut valmis lopettamaan valmennuksen siihen, mutta pyysin saada hypätä radan vielä kerran, sillä tiesin kykeneväni ratsastamaan niin paljon paremmin.

Toisella radalla otin siis itseäni niskasta kiinni ja oikeasti keskityin omaan tekemiseeni. Muistin katseen, johtavan ohjan, ulko-ohjan tuen ja hyvän tahdin. Tuolla yhtälöllä saatiinkin aikaan yksi erinomainen rata, ja viimeisen esteen jälkeen naamallani oli aivan typerä virne ja Prinsu sai niin paljon taputuksia, että käsiin meinasi sattua. Pienen hetken ajan rataa hypätessä kaikki jotenkin muistui mieleen ja tunne oli aivan sama kuin silloin aktiivisesti kilpaillessa. Ehkä se kaikki on sielä muistissa, se vain pitää jotenkin saada sieltä esiin? Rata oli pieni ja helppo, mutta kyllä tämä oli silti iso henkinen voitto minulle!

Ensi sunnuntaina minulla on yksityistunti jolloin keskitytään taas näihin minun heikkoihin kohtiini. Ajatuksena on rakentaa kentälle kaksi okseria pitkillä suorilla lähestymisillä, sekä yhden laukan sarja. Jostakin syystä pitkä suora lähestyminen isolle okserille saa minut aivan lukkoon ja unohtamaan kaiken mitä ratsastuksesta tiedän. Rupean hosumaan, ajamaan hevosta eteenpäin ja ratsastan kaikenkaikkiaan aivan törkeän huonosti tuollaisissa tilanteissa. Tästä on myös kehittynyt jonkinlainen kammo, sillä lähes kaikki kiellot ja tippumiset ovat tapahtuneet juurikin oksereille pitkän suoran lähestymisen päätteeksi..  Hassua sinänsä, sillä trippelit ovat taas minulle hyvinkin helppoja!

Pitääkin ottaa selvää löytäisinkö keinoja joilla päästä eroon tuosta henkisestä esteestä. Kävin muutamia vuosia takaperin Piia Pantsun henkisen valmentautumisen  kurssilla ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta jotenkin ajauduin taas vanhaan ajattelutapaan ja okserikammo uusiutui. 

Hevonen vapaana - miksi?

Sunnuntain pitkä maastolenkki vaihtuikin vapaapäivään ja hirveään stressiin kun maastoon lähtiessä meille kävi valitettava onnettomuus. Olen vieläkin vähän sokissa tilanteesta, joten teksti saattaa olla hieman epäselvää.

Sunnuntai illalla olimme lähdössä sovitusti maastoon tallikaverini kanssa. Miesystäväni oli mukana koiran kanssa, sillä suunnitelmissa oli pitkä käyntimaasto metsäpolkuja pitkin. Matka loppui kuitenkin lyhyeen kun muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan tallin edessä vapaana ollut hevonen tuli tielle jossa kävelimme ja potkaisi Prinsua suoraan oikeaan takajalkaan.

Tilanne oli ihan käsittämättömän absurdi enkä osaa oikein vieläkään käsitellä sitä. Moikkasin naapuritallin pitäjälle joka oli juuri viemässä toista hevostaan sisälle kun pihalla vapaana ollut poni vain yksinkertaisesti tuli kohti, kääntyi ympäri ja määrätietoisesti potkasi suoraan päin. Prinsu tietenkin sai pakoreaktion ja kääntyi itsekkin ympäri, jolloin hevosen potku osui suoraan siihen inhottavimpaan paikkaan, eli kintereeseen.

Tilanne kävi niin nopeasti, että en osannut siihen mitenkään reagoida. Tai siis, eihän noin vain yksinkertaisesti tapahdu! Miksi poni oli vapaana?

Onni onnettomuudessa kuitenkin, että  kunnon osumaa ei tullut ja ponilla ei ollut kenkiä. Prinsu ei ontunut tapahtuman jälkeen, mutta inhottava vekkihän sinne jalkaan tietysti tuli kun kaikki karvat ja ihon pintakerros lähtivät.

Onneksi tuota pahempaa jälkeä ei tullut, eli jotakin onnea on ollut matkassa. Kinner on kuitenkin aivan tajuttoman herkkä paikka ja pienikin isku tuolle alueelle voi saada pahaa jälkeä aikaan.

Kylmäsin kohtaa ensin kylmällä vedellä n. 15min ja sen jälkeen kiinnitin vielä jääpussin kintereen ympärille. Myöhemmin desinfioin alueen vielä betadinella ja laitoin päälle kevyen kerroksen haavavoidetta. Missään vaiheessa kohta ei turvonnut tai aristanut, ja onneksi Prinsu ei ontunut ollenkaan. Tallinpitäjä lupasi illalla vielä tarkistaa jalan ja aamulla ennen tarhaan vientiä taas pestä sen kylmällä vedellä ja desinfioida alueen uudestaan. Tänään sitten näkee päästiinkö vain säikähdyksellä. Toivon niin koko sydämestäni että kyseessä on vain pintanaarmu.

En saa tähän tekstiinkään mitään tolkkua kun olen vieläkin sokissa tuosta tilanteesta. Koko yön soimasin itseäni ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta tuskin tuossa tilanteessa mitään olisi voinut tehdä.

Minulla on yksi pyyntö teille kaikille hevosenomistajille

Ihan sama kuinka kilttejä ja leppoisia teidän hevosenne ovat, pyydän koko sydämestäni että pidätte hevosenne kiinni. Hevoset ovat kuitenkin eläimiä, eikä niiden reaktioita voi koskaan varmasti tietää. Kerta se on ensimmäinenkin, ja tälläisissä tilanteissa toivoisi että sitä ensimmäistäkään ei koskaan tapahtuisi.

Kokoamisharjoituksia ja ahaa-elämyksiä

Torstain valmennuksessa päästiin vähän jo ”oikeisiin” hommiin, kun harjoiteltiin kokoamisia kaikissa askellajeissa. Oli älyttömän hyvä fiilis saada tuntuma kootumpaan liikkeeseen, ja välillä tuntui kuin oltaisiin vain leijuttu ympäri kenttää. Vaikka kokoamispätkät olivat ensimmäisellä kerralla luonnollisesti lyhyitä, sain kuitenkin hyvän käsityksen siitä millaista kevyempi askel Prinsun kanssa on. Hitsi olen kaivannut tuota tunnetta kun hevonen nousee edestä ylös itsensä kantaen!

Ennen kokoamisten aloittamista kuitenkin verkattiin ihan normaalisti taas pitkällä ohjalla tehden runsaasti siirtymisiä ja herkistäen hevosta avuille. Prinsu tuntui alkuun todella tahmealta ja vastahakoiselta, mutta lähti aina liikkumaan eteenpäin noustessani kevyeen istuntaan. Marjut sitten nopeasti ottikin meidät keskelle ja tuli tarkastamaan satulaa, sillä joku ilmiselvästi häiritsi tammaa. Satula olikin ahtaan oloinen edestä ja painoi prinsun sään takaosaa. Satulan toppaukset ovat reilusti laskeutuneet ja Prinsun selkäkin on saanut tässä kesän aikana reilusti lisää lihaksia, eipä siis ihme että satula ei enää istunut. No kävin sitten hakemassa karvan satulan alle ja ongelma korjautuikin sillä. Prinsun askellus muuttui heti ja eteenpäin vievät avut alkoivat mennä paremmin läpi.

Alkuverkan jälkeen lähdettiin hakemaan kokoamisia hitauden kautta. Tämä harjoitus tehtiin siten, että aluksi keskityin ainoastaan hidastamaan hevosta istunnallani ja ylöspäin suuntautuvilla pidätteillä valmentajan auttaessa hevosta eteenpäin maasta käsin. Aloitin siis hidastamalla Prinsun käyntiä niin hitaaksi kuin pystyin. Pohjetta käytin vain jos hevonen pysähtyi. Kun hevonen oli saatu mahdollisimman hitaaseen käyntiin valmentaja alkoi raipan kanssa pyytää sitä aktiivisemmaksi jaloistaan samalla kun istuin hevosta taaksepäin pyrkien pitämään vauhdin hitaana. Pieni napautus takapuolelle pyysi hevosta liikkumaan aktiivisemmin ja pieni näpäytys takaupuolen yläosaan taas laskemaan peppua alemmas ja nousemaan edestä ylös. Hevonen oli heti hommassa mukana, sillä samaa harjoitusta tehtiin myös lauantaina kun Prinsun omistajalla oli valmennus.

Valitettavasti näistä hyvistä käyntipätkistä ei ole kuvia kun krapulainen valokuvaajani oli sitä mieltä, että ei käynnissä ole mitään kuvattavaa, otetaan kuvia sitten vasta kun hevonen menee kovaa. Noh, ainakin ravipätkistä saatiin muutama kuva... Miehet...

Ravissa toimittiin jälleen samalla idealla kuin käynnissä, eli pidin itseni mahdollisimman paikallaan satulassa ja valmentaja auttoi meidät alkuun samalla kun keskityin vain hevosen pidättämiseen istunnallani. Kun ravi pysyi hyvin kasassa jäi valmentaja kentän keskelle ja antoi minun yrittää kootumpaa ravia yksin. Fiilis oli ihan loistava ja Prinsu toimi höyhenen kevyillä avuilla kantaen itse itsensä. Minulla oli kuitenkin vähän tendenssiä jäädä suuhun kiinni myös tässä harjoituksessa, joten keskityin etenkin käsien keveyteen.

Hevosen liike tuntui elastiselta ja olen myös tyytyväinen siihen miltä meno kuvissa näytti. Tottakai hevonen voisi tuosta vielä enemmän pyöristää kaulaansa, mutta lähtökohta on kuitenkin hyvä. Hevonen on takaanta normaalia matalammalla, rungosta lyhyempi ja liikkuu niska korkeimpana kohtana. Kaikkein positiivisinta kuvissa on kuitenkin se, että hevosen suu on kiinni eikä se vastustele ohjastuntumaa ollenkaan. Prinsulla on nimittäin historiaa kielen heittelystä ja suun aukomisesta, sillä se ei siedä ollenkaan vahvaa kättä. Jotain ollaan siis tehty oikein! :) Vielä kun saataisiin tuotua tämä sama fiilis ja asenne jokaiseen ratsastuskertaan.

Huomaa muuten kuvissa meidän villi maastonakki. Hertta veti ihan hirveää rallia ympäri kenttää koko valmennuksen ajan. Miten noin lyhyistä kintuista lähtee noin paljon vauhtia?

Treenivinkki: Lisää aktiivisuutta kahdeksikolla.

Esittelen tässä blogissa omasta mielestäni hyviä ja hyödyllisiä ratsastusharjoituksia. Koska en ole itse alan ammattilainen valitsen mukaan vain harjoituksia jotka olen oppinut valmentajaltani, lukenut kirjoista, nähnyt klinikoilla tai löytänyt muista luotettavista hevostalan lähteistä.

Löysin tämän harjoituksen ensimmäistä kertaa http://www.horsejournals.com/ sivuilta, ja sen kehittäjänä on entinen mm-tason kenttäratsastaja ja myöhemmin onnettomuuden seurauksena myös paraolympia voittaja Karen Brain. Menestyksekkään kilpailu-uransa jälkeen hän on työskennellyt lajivalmentajana kotimaassaan Kanadassa. Tämä on lähes suora käännös Karenin alkuperäisestä tehtävästä "Maintaining Impulsion on Course with the Figure-8 Over Fences".

Tämän harjoituksen tarkoituksena on parantaa hevosen aktiivisuutta ja eteenpäinpyrkimystä, sekä nopeuttaa hevosen reaktioita. Tehtävä on alunperin tarkoitettu 25m leveillä ympyröillä toetutettavasi, mutta olen tehnyt sitä myös 22mx40m kentällä. Päädyn In’n’out tehtävä tulee rakentaa niin, että puomi on sisäpuolelta matalammalla (katso kuva). Valitse okserien estekorkeudet oman tasosi ja mieltymyksesi mukaan. Muista, että on parempi harjoitella pienillä, kuin liian korkeilla esteillä.

(c) http://www.horsejournals.com/

Aloita tehtävä innarilla. Tule tehtävälle keskeltä, ja pyri pitämään hevonen mahdollisimman keskellä tehtävää läpi kaarteen. Tarkkaile hevosen käyttäytymistä. Pyrkiikö hevonen kaatumaan sisäpuolelle, jossa esteet ovat matalampia? Onko hevosella vaikeuksia mahtua innarin väleihin, vai joutuuko se venyttämään päästäkseen kaikkean hyppyjen yli? Karenin mukaan kaikki nämä ongelmat voivat johtua hevosen impulssiivisuuden, eli eteenpäinpyrkimyksen puutteesta. Tarkista tällöin onko hevonen varmasti pohkeen edessä.

Jatka innarilta okserille. Ideaalitilanteessa ”hyppy” pysyy hevosen laukassa vielä innarin jälkeenkin, tehden okserille lähestymisen helpoksi. Jos hevonen kuitenkin venyy pitkäksi ja menettää aktiivisuuttaan korjaa hevosta ylöspäin puolipidätteillä ja eteenpäin vievillä avuilla. Tee puolipidäte ylös, ei itseesipäin.

Seuraavaksi ohjaa hevonen kavaletille. Tämän kaarteen aikana sinulla on aikaa tarkastaa hevosen eteenpäinpyrkimys. Kavaletin tarkoitus on lähinnä antaa ratsastajalle joku kohde, jota kohti liikkua. Vaikka kavaletti on hyppynä pieni, pakottaa se ratsastajan keskittymään läpi pitkän lähestymisen kohti seuraavaa okseria.

Viimeiseksi vielä toinen okseri. Viimeisen okserin pitäisi olla tehtävän helpoin ja hypyn pitäisi teoriassa vain olla jatkumo edellisten hyppyjen rakentamasta aktiivisuudesta. Hevosen pitäisi tässä vaiheessa imeä esteelle antaen ratsastajan silti kontrolloida liikettä. Laskeutuessa okserilta varmista hevosesi olevan yhtä kuulolla ennen innarille ratsastusta.

Tehtävää voi vaikeuttaa ja helpottaa mielensä mukaan nostamalla ja laskemalla estekorkeuksia. Kokematon ratsukko voi muuttaa okserit vaikka ristikoiksi. Jos haluaa lisävaikeutta tehtävälle voi joka toisella kierroksella hypätä innarin ulkoreunasta, jolloin esteväli on pidempi ja vaatii reippaampaa laukkaa. Joka toisella kierroksella voit taas tulla innarin sisäreunasta, jolloin hevonen joutuu selvästi lyhentämään askeltaan. Tämä on hyvä vaihtoehto jos hevosesi ei halua tulla takaisin oksereiden jälken.

Valmennus kuumehoureissa

Pitää ensin pahoitella, että päivittäminen on jäänyt vähän vähemmälle, sillä alkuviikosta iski päälle astetta rajumpi kesäflunssa. Nousin kuitenkin torstaina kuumehoureissani selkään ettei vain jäisi yksikään valmennus välistä. Ratsastaessa fiilis olikin ihan hyvä, mutta heti selästä laskeuduttua tuli sellainen olo, että ei todellakaan olisi pitänyt. Polvet tärisi, pyörrytti ja hengästytti. Oli taas tosi järkevä veto, hyvä minä..

Valmennus itsessään meni kuitenkin ihan kivasti. Harjoiteltiin sitä kaiken perustaa, eli suoruutta. Apuna oli pieni jumppasarja pituushalkaisijalla. Jumpasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta tehtävä oli aika perinteinen, eli maapuomi, pysty, yhden laukan väli maapuomilla, innari ja maapuomi. Tehtävää tultiin molemmista suunnista ravissa. Tehtävän välit olivat melko pitkät, eli jouduttiin tekemään töitä jotta saatiin tarpeeksi aktiivinen laukka heti ensimmäisestä ponnistuksesta. Tavoitteena oli tulla tehtävä täysin suoraan, ja jatkaa suoraan aina aidalle asti. Jos hevonen lähti poikittamaan, tultiin pohkeenväistössä takaisin L:n tai C:n kohtaan, jossa suoristus ja pieni miettimistauko hevoselle ennen kiitosta. Tämä harjoitus oli paljon hankalampi mitä kuvittelin, sillä minun piti tehdä kunnolla töitä suoruuden eteen.

Etäisyydet jumpalla olivat tosiaan melko pitkät, joten jouduin keskittymään erityisesti siihen, että Prinsu lähti heti ensimmäisen esteen ponnistukseen mahdollisimman aktiivisesti. Löysä ponnistus ei pelkästään vaikuttanut jumppasarjan lähestymisiin, vaan myös suoruuteen sillä Prinsu lähti heti kiemurtelemaan jos laukka ei pyörinyt tarpeeksi hyvin. Tähän otettiin avuksi raippa, eli taas kerran ohjat toisessa kädessä ja raippa toisessa kädessä tehtävälle. Raippaa ei pidetty ohjien kanssa samassa kädessä, koska silloin käsi tekisi pienen pidätteen samalla kun raippa pyytää hevosta reagoimaan eteenpäin. Tästä syntyy selvä ristiriita, joka ei auta hevosta liikkumaan aktiivisemmin eteenpäin.

Tarkoituksena oli koskettaa hevosta raipalla juuri ponnistushetkellä. Minulla oli taas vähän vaikeuksia hahmottaa oikeaa hetkeä, mutta Marjut auttoi kertomalla oikean ajan, ja pikkuhiljaa aloin itsekin tuntea oikean hetken. Aluksi Prinsu oli hieman hidas reagoimaan, joten toisella kerralla jouduin antamaan raippamerkin jokaisen puomin ja esteen ponnistuskohdalla.

Aluksi sisääntulo tehtävälle oli hieman liian ponneton, joten jäätiin todella kauas toiselta hypyltä.

Tälläisiä ponnistuksia tulee toiselle osalle kun lähestyy innaria liian löysässä laukassa.

Onneksi Prinsu on kuitenkin sen verran fiksu hevonen, että se pian ymmärsi homman nimen ja saatiin laukka hyvin pyörimään. Heti kun laukka lähti pyörimään aktiivisesti ensimmäiseltä ponnistukselta lähtien, päästiin huomattavasti paremmin esteille, jolloin myös suoruus parani. Aluksi hevonen poikkeuksetta puski oikealle esteen jälkeen (oma vinous!), mutta aktiivisen laukan myötä suoruus jumppasarjan jälkeen oli jo toista luokkaa. Saatiinkin muutama todella hyvä ja suora pysähtyminen linjan päätteeksi.

Tehtävä oli kokonaisuudessaan melko haastava, sillä olen laiskana ratsastajana aina harjoitellut jumppasarjoja laukassa lähestyen. Näitä kannattaisi kuitenkin oikeasti tehdä paljon myös ravista, koska se pakottaa hevosen (ja ratsastajan!) reagoimaan nopeammin eteenpäin. Pitääkin ottaa tavaksi myös ravilähestymiset. Laukka on vain itselle se helpompi askellaji, joten tulee helposti sorruttua tekemään asiat helpoimman kautta.

Kun saatiin eteenpäinpyrkimys kuntoon, Prinsun ilmekin alkoi muuttua.

Kun suoruus ja eteenpäinpyrkimys olivat kunnossa, muutettiin tehtävä vielä pysty - okseri sarjaksi. Prinsu oli jo tässä vaiheessa mukavan aktiivinen, joten pääsin ratsastamaan ihan "normaalisti" ohjat molemmissa käsissä ja unohtamaan raipan. Vaikka esteet olivat ihan maahan kaivettuja, Prinsu alkoi vähän innostua joka sitten tarttui itseenikin. Hyppääminen on vain niin kivaa silloin kun hevonenkin siitä nauttii! Pitää jossakin vaiheessa pitää ihan oikea estevalmennus kavalettitreenien sijaan. (:

Lähestyttiin okseri-tehtävälle yhä ravissa samalla idealla kuin aikaisemminkin. Tällä kertaa esteen jälkeen oli huomattavasti pidempi matka suoraa, joten jouduin keskittymään paljon enemmän siihen, ettei hevonen lähde kaartamaan heti hypyn jälkeen. Laukka okserin jälkeen oli kuitenkin niin eteenpäin vievää, että hevonen pysyi hyvin suorana eikä edes pyrkinyt kiemurtelemaan.

Jäi kyllä positiivinen fiilis taas valmennuksesta. Tunnin aikana tapahtui ihan selvää kehitystä, sillä ensimmäiset linjat olivat sellaista kiemurtelua, että oksat pois. Etenkin alkuverryttely, jossa mentiin linjaa pelkkien puomien avulla, tuntui välillä lähes mahdottomalta. Kyllä se kuitenkin siitä kun vain saan Prinsun liikkumaan omalla moottorillaan ja muistin tiedostaa oman kroppani ja suoristautua. Katseen kanssa pitää myös tehdä enemmän töitä, sillä jotenkin se aina huomaamatta lähti harhailemaan ympäri kenttää.

Valkun jälkeen oli kyllä niin vetelä olo, että oli pakko istahtaa alas ennen kuin kykenin hoitamaan Prinsun. Ei kyllä saisi lähteä kipeänä ratsastamaan, sillä se ei todellakaan nopeuta paranemista. Idiootti lähdin vielä perjantaina töihinkin. Saas nähdä lähteekö tämä pöpö koskaan pois tätä menoa..

Iso kiitos vielä Prinsun omistajalle kivoista kuvista! On aina mukava nähdä miltä se meno oikeasti näyttää.  :)