Hosumista ja esteitä

Työkiireet rokottavat, mutta jostakin pitää löytää aikaa kirjoittamiselle. Eilen hikoiltiin taas Marjutin valvovan silmän alla, ja edistystä on tapahtunut taas niin huimasti että en meinaa pysyä kärryillä itsekään. Ensimmäistä kertaa jopa vähän hämäännyin kesken valmennuksen kun en millään päässyt yli siitä faktasta että voin myödätä käännöksissä ulko-ohjalla ilman, että hevosen pää valuu alas. Siis miten tämä on mahdollista? Kantoiko se hevonen itse itsensä?

Teimme myös pienen läpimurron työskentelymuodon kanssa. Prinsuhan työskentelee todella hyvin kroppansa läpi, mutta pään asento ei aina korreloi tämän kanssa. Torstain valmennuksessa sain kuitenkin vähän ajatuksesta kiinni, ja Prinsukin uskalsi tukeutua kuolaimelle kun käteni käyttäytyivät edes suurin piirtein oikein! Kouluvalmennuksesta kuitenkin myöhemmin lisää, sillä minulla on yhä rästissä edellinen estetreeni. 

Treenissä keskityttiin vain ja ainoastaan minuun. Prinsu on esteillä sen verran varma, älykäs ja nopea, että sen tekemiseen ainakaan näillä korkeuksilla ei ole juuri sanottavaa minulla tai valmentajilla. Neidille siis kaikki propsit ja ratsastajalle satikutia!

Suurin ongelmani esteillä on hevosen edelle meneminen. Lähden todella herkästi hyppyyn hieman ennen hevosta, joka luonnollisesti aiheuttaa sekaannuksia, huonoja ponnistuksia ja epätasapainoisia laskeutumisia. Vaikka hosun ponnistuksessa jään silti usein kädellä kiinni, jolloin pidäte tulee juuri väärällä hetkellä, eli esteen päällä.

Tähän ongelmaan haettiin ratkaisua sillä, että lähestyin esteitä kevyessä istunnassa. Kaksi askelta ennen ponnistusta otin käsilläni harjasta kiinni antaen hevosen katsoa itse ponnistuspaikkansa ja tehdä päällään mitä lystää. Itse keskityin vain ja ainoastaan tuntemaan milloin  ponnistus lähtee. Muutamalla ensimmäisellä kerralla tunsin itseni täydeksi idiootiksi keikkuessani kevyessä istunnassa kädet kiinni harjassa, ihan kuin olisin ollut taas se ensimmäistä kertaa hyppäävä 9-vuotias! Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ymmärtämään jutun pointin ja huomasinkin, että olin jokaisessa hypyssä mukana. Voiko olla oikeasti totta, että minun ei tarvitsekkaan hypätä yhtä paljon kun hevosen?  

Kun oltiin saatu jonkinlainen ymmärrys asiaan ruvettiin hyppäämään pientä rataa, joka koostui yhdestä suhteutetusta välistä, lankusta, pystystä ja kapeammasta koivunrunko pystystä. Ensimmäisellä radalla keskityin aivan liikaa lähestymisiin ja käsiini, joten unohdin ratsastaa esteiden välit kunnolla. Tästä syystä laskeuduttiin usein väärään laukkaan ja tahti väleissä oli kieltämättä hyvin huono. Kaikki lähestymiset ja hypyt itsessään olivat hyviä, mutta itseä jäi vähän kalvamaan huono ratsastus. Marjut olisi ollut valmis lopettamaan valmennuksen siihen, mutta pyysin saada hypätä radan vielä kerran, sillä tiesin kykeneväni ratsastamaan niin paljon paremmin.

Toisella radalla otin siis itseäni niskasta kiinni ja oikeasti keskityin omaan tekemiseeni. Muistin katseen, johtavan ohjan, ulko-ohjan tuen ja hyvän tahdin. Tuolla yhtälöllä saatiinkin aikaan yksi erinomainen rata, ja viimeisen esteen jälkeen naamallani oli aivan typerä virne ja Prinsu sai niin paljon taputuksia, että käsiin meinasi sattua. Pienen hetken ajan rataa hypätessä kaikki jotenkin muistui mieleen ja tunne oli aivan sama kuin silloin aktiivisesti kilpaillessa. Ehkä se kaikki on sielä muistissa, se vain pitää jotenkin saada sieltä esiin? Rata oli pieni ja helppo, mutta kyllä tämä oli silti iso henkinen voitto minulle!

Ensi sunnuntaina minulla on yksityistunti jolloin keskitytään taas näihin minun heikkoihin kohtiini. Ajatuksena on rakentaa kentälle kaksi okseria pitkillä suorilla lähestymisillä, sekä yhden laukan sarja. Jostakin syystä pitkä suora lähestyminen isolle okserille saa minut aivan lukkoon ja unohtamaan kaiken mitä ratsastuksesta tiedän. Rupean hosumaan, ajamaan hevosta eteenpäin ja ratsastan kaikenkaikkiaan aivan törkeän huonosti tuollaisissa tilanteissa. Tästä on myös kehittynyt jonkinlainen kammo, sillä lähes kaikki kiellot ja tippumiset ovat tapahtuneet juurikin oksereille pitkän suoran lähestymisen päätteeksi..  Hassua sinänsä, sillä trippelit ovat taas minulle hyvinkin helppoja!

Pitääkin ottaa selvää löytäisinkö keinoja joilla päästä eroon tuosta henkisestä esteestä. Kävin muutamia vuosia takaperin Piia Pantsun henkisen valmentautumisen  kurssilla ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta jotenkin ajauduin taas vanhaan ajattelutapaan ja okserikammo uusiutui. 

Treenivinkki: Lisää aktiivisuutta kahdeksikolla.

Esittelen tässä blogissa omasta mielestäni hyviä ja hyödyllisiä ratsastusharjoituksia. Koska en ole itse alan ammattilainen valitsen mukaan vain harjoituksia jotka olen oppinut valmentajaltani, lukenut kirjoista, nähnyt klinikoilla tai löytänyt muista luotettavista hevostalan lähteistä.

Löysin tämän harjoituksen ensimmäistä kertaa http://www.horsejournals.com/ sivuilta, ja sen kehittäjänä on entinen mm-tason kenttäratsastaja ja myöhemmin onnettomuuden seurauksena myös paraolympia voittaja Karen Brain. Menestyksekkään kilpailu-uransa jälkeen hän on työskennellyt lajivalmentajana kotimaassaan Kanadassa. Tämä on lähes suora käännös Karenin alkuperäisestä tehtävästä "Maintaining Impulsion on Course with the Figure-8 Over Fences".

Tämän harjoituksen tarkoituksena on parantaa hevosen aktiivisuutta ja eteenpäinpyrkimystä, sekä nopeuttaa hevosen reaktioita. Tehtävä on alunperin tarkoitettu 25m leveillä ympyröillä toetutettavasi, mutta olen tehnyt sitä myös 22mx40m kentällä. Päädyn In’n’out tehtävä tulee rakentaa niin, että puomi on sisäpuolelta matalammalla (katso kuva). Valitse okserien estekorkeudet oman tasosi ja mieltymyksesi mukaan. Muista, että on parempi harjoitella pienillä, kuin liian korkeilla esteillä.

(c) http://www.horsejournals.com/

Aloita tehtävä innarilla. Tule tehtävälle keskeltä, ja pyri pitämään hevonen mahdollisimman keskellä tehtävää läpi kaarteen. Tarkkaile hevosen käyttäytymistä. Pyrkiikö hevonen kaatumaan sisäpuolelle, jossa esteet ovat matalampia? Onko hevosella vaikeuksia mahtua innarin väleihin, vai joutuuko se venyttämään päästäkseen kaikkean hyppyjen yli? Karenin mukaan kaikki nämä ongelmat voivat johtua hevosen impulssiivisuuden, eli eteenpäinpyrkimyksen puutteesta. Tarkista tällöin onko hevonen varmasti pohkeen edessä.

Jatka innarilta okserille. Ideaalitilanteessa ”hyppy” pysyy hevosen laukassa vielä innarin jälkeenkin, tehden okserille lähestymisen helpoksi. Jos hevonen kuitenkin venyy pitkäksi ja menettää aktiivisuuttaan korjaa hevosta ylöspäin puolipidätteillä ja eteenpäin vievillä avuilla. Tee puolipidäte ylös, ei itseesipäin.

Seuraavaksi ohjaa hevonen kavaletille. Tämän kaarteen aikana sinulla on aikaa tarkastaa hevosen eteenpäinpyrkimys. Kavaletin tarkoitus on lähinnä antaa ratsastajalle joku kohde, jota kohti liikkua. Vaikka kavaletti on hyppynä pieni, pakottaa se ratsastajan keskittymään läpi pitkän lähestymisen kohti seuraavaa okseria.

Viimeiseksi vielä toinen okseri. Viimeisen okserin pitäisi olla tehtävän helpoin ja hypyn pitäisi teoriassa vain olla jatkumo edellisten hyppyjen rakentamasta aktiivisuudesta. Hevosen pitäisi tässä vaiheessa imeä esteelle antaen ratsastajan silti kontrolloida liikettä. Laskeutuessa okserilta varmista hevosesi olevan yhtä kuulolla ennen innarille ratsastusta.

Tehtävää voi vaikeuttaa ja helpottaa mielensä mukaan nostamalla ja laskemalla estekorkeuksia. Kokematon ratsukko voi muuttaa okserit vaikka ristikoiksi. Jos haluaa lisävaikeutta tehtävälle voi joka toisella kierroksella hypätä innarin ulkoreunasta, jolloin esteväli on pidempi ja vaatii reippaampaa laukkaa. Joka toisella kierroksella voit taas tulla innarin sisäreunasta, jolloin hevonen joutuu selvästi lyhentämään askeltaan. Tämä on hyvä vaihtoehto jos hevosesi ei halua tulla takaisin oksereiden jälken.

Valmennus kuumehoureissa

Pitää ensin pahoitella, että päivittäminen on jäänyt vähän vähemmälle, sillä alkuviikosta iski päälle astetta rajumpi kesäflunssa. Nousin kuitenkin torstaina kuumehoureissani selkään ettei vain jäisi yksikään valmennus välistä. Ratsastaessa fiilis olikin ihan hyvä, mutta heti selästä laskeuduttua tuli sellainen olo, että ei todellakaan olisi pitänyt. Polvet tärisi, pyörrytti ja hengästytti. Oli taas tosi järkevä veto, hyvä minä..

Valmennus itsessään meni kuitenkin ihan kivasti. Harjoiteltiin sitä kaiken perustaa, eli suoruutta. Apuna oli pieni jumppasarja pituushalkaisijalla. Jumpasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta tehtävä oli aika perinteinen, eli maapuomi, pysty, yhden laukan väli maapuomilla, innari ja maapuomi. Tehtävää tultiin molemmista suunnista ravissa. Tehtävän välit olivat melko pitkät, eli jouduttiin tekemään töitä jotta saatiin tarpeeksi aktiivinen laukka heti ensimmäisestä ponnistuksesta. Tavoitteena oli tulla tehtävä täysin suoraan, ja jatkaa suoraan aina aidalle asti. Jos hevonen lähti poikittamaan, tultiin pohkeenväistössä takaisin L:n tai C:n kohtaan, jossa suoristus ja pieni miettimistauko hevoselle ennen kiitosta. Tämä harjoitus oli paljon hankalampi mitä kuvittelin, sillä minun piti tehdä kunnolla töitä suoruuden eteen.

Etäisyydet jumpalla olivat tosiaan melko pitkät, joten jouduin keskittymään erityisesti siihen, että Prinsu lähti heti ensimmäisen esteen ponnistukseen mahdollisimman aktiivisesti. Löysä ponnistus ei pelkästään vaikuttanut jumppasarjan lähestymisiin, vaan myös suoruuteen sillä Prinsu lähti heti kiemurtelemaan jos laukka ei pyörinyt tarpeeksi hyvin. Tähän otettiin avuksi raippa, eli taas kerran ohjat toisessa kädessä ja raippa toisessa kädessä tehtävälle. Raippaa ei pidetty ohjien kanssa samassa kädessä, koska silloin käsi tekisi pienen pidätteen samalla kun raippa pyytää hevosta reagoimaan eteenpäin. Tästä syntyy selvä ristiriita, joka ei auta hevosta liikkumaan aktiivisemmin eteenpäin.

Tarkoituksena oli koskettaa hevosta raipalla juuri ponnistushetkellä. Minulla oli taas vähän vaikeuksia hahmottaa oikeaa hetkeä, mutta Marjut auttoi kertomalla oikean ajan, ja pikkuhiljaa aloin itsekin tuntea oikean hetken. Aluksi Prinsu oli hieman hidas reagoimaan, joten toisella kerralla jouduin antamaan raippamerkin jokaisen puomin ja esteen ponnistuskohdalla.

Aluksi sisääntulo tehtävälle oli hieman liian ponneton, joten jäätiin todella kauas toiselta hypyltä.

Tälläisiä ponnistuksia tulee toiselle osalle kun lähestyy innaria liian löysässä laukassa.

Onneksi Prinsu on kuitenkin sen verran fiksu hevonen, että se pian ymmärsi homman nimen ja saatiin laukka hyvin pyörimään. Heti kun laukka lähti pyörimään aktiivisesti ensimmäiseltä ponnistukselta lähtien, päästiin huomattavasti paremmin esteille, jolloin myös suoruus parani. Aluksi hevonen poikkeuksetta puski oikealle esteen jälkeen (oma vinous!), mutta aktiivisen laukan myötä suoruus jumppasarjan jälkeen oli jo toista luokkaa. Saatiinkin muutama todella hyvä ja suora pysähtyminen linjan päätteeksi.

Tehtävä oli kokonaisuudessaan melko haastava, sillä olen laiskana ratsastajana aina harjoitellut jumppasarjoja laukassa lähestyen. Näitä kannattaisi kuitenkin oikeasti tehdä paljon myös ravista, koska se pakottaa hevosen (ja ratsastajan!) reagoimaan nopeammin eteenpäin. Pitääkin ottaa tavaksi myös ravilähestymiset. Laukka on vain itselle se helpompi askellaji, joten tulee helposti sorruttua tekemään asiat helpoimman kautta.

Kun saatiin eteenpäinpyrkimys kuntoon, Prinsun ilmekin alkoi muuttua.

Kun suoruus ja eteenpäinpyrkimys olivat kunnossa, muutettiin tehtävä vielä pysty - okseri sarjaksi. Prinsu oli jo tässä vaiheessa mukavan aktiivinen, joten pääsin ratsastamaan ihan "normaalisti" ohjat molemmissa käsissä ja unohtamaan raipan. Vaikka esteet olivat ihan maahan kaivettuja, Prinsu alkoi vähän innostua joka sitten tarttui itseenikin. Hyppääminen on vain niin kivaa silloin kun hevonenkin siitä nauttii! Pitää jossakin vaiheessa pitää ihan oikea estevalmennus kavalettitreenien sijaan. (:

Lähestyttiin okseri-tehtävälle yhä ravissa samalla idealla kuin aikaisemminkin. Tällä kertaa esteen jälkeen oli huomattavasti pidempi matka suoraa, joten jouduin keskittymään paljon enemmän siihen, ettei hevonen lähde kaartamaan heti hypyn jälkeen. Laukka okserin jälkeen oli kuitenkin niin eteenpäin vievää, että hevonen pysyi hyvin suorana eikä edes pyrkinyt kiemurtelemaan.

Jäi kyllä positiivinen fiilis taas valmennuksesta. Tunnin aikana tapahtui ihan selvää kehitystä, sillä ensimmäiset linjat olivat sellaista kiemurtelua, että oksat pois. Etenkin alkuverryttely, jossa mentiin linjaa pelkkien puomien avulla, tuntui välillä lähes mahdottomalta. Kyllä se kuitenkin siitä kun vain saan Prinsun liikkumaan omalla moottorillaan ja muistin tiedostaa oman kroppani ja suoristautua. Katseen kanssa pitää myös tehdä enemmän töitä, sillä jotenkin se aina huomaamatta lähti harhailemaan ympäri kenttää.

Valkun jälkeen oli kyllä niin vetelä olo, että oli pakko istahtaa alas ennen kuin kykenin hoitamaan Prinsun. Ei kyllä saisi lähteä kipeänä ratsastamaan, sillä se ei todellakaan nopeuta paranemista. Idiootti lähdin vielä perjantaina töihinkin. Saas nähdä lähteekö tämä pöpö koskaan pois tätä menoa..

Iso kiitos vielä Prinsun omistajalle kivoista kuvista! On aina mukava nähdä miltä se meno oikeasti näyttää.  :)

Kavalettitreenejä ja koiruuksia

Tänään oli taas Marjutin valmennus, tällä kertaa laitettiin kiva kavalettiharjoitus kentälle ja treenailtiin sitä. Prinsu työskenteli taas niin hyvin että on kunnon euforia päällä vieläkin! Mutta ennen kuin kerron enemmän valmennuksesta on pakko pistää muutama kuva meidän villistä tallikoira Hertasta. Onnistuin ensimmäistä kertaa kuvaamaan tuota otusta kun se ei malta pysyä paikallaan tarpeeksi kauaa. No, mäyräkoirat on mäyräkoiria.

Kasattiin tosiaan pieni viiden hypyn in’n’out kaarevalle uralle. Toiselle pitkälle sivulle laitettiin myös kaksi puomia, jotta päästäisiin harjoittelemaan ravin ja laukan venyttämistä. Lopussa muutettiin jumppasarja yhden laukkavälin sarjaksi (kuva alhaalla). Jumppasarja kaarevalla uralla on yksi lempitehtävistäni, sillä siinä pääsee treenaamaan niin montaa asiaa samaan aikaan; jalkojen nopeutta, selän notkeutta, takaosan voimaa, laukan säätelyä, taipumista ja lähestymisiä. Harjoitus on myös ratsastajalle älyttömän hyvä harjoitus, sillä siinä joutuu keskittymään niin moneen asiaan samaan aikaan.

Aloitettiin verryttely taas tekemällä hevosille selväksi että nyt tehdään töitä eikä vain meinata samalla periaatteella kuin eilen. Prinsu oli eilisestä vielä niin hyvin kuulolla, että saatiin melko nopeasti kaikki avut läpi. Verryteltiin laukkakahdeksikolla ensin käynnin kautta laukan vaihtaen, sitten laukanvaihdoilla. Vaihdot olivat yhä vaikeat vasemmassa kierroksessa, mutta saatiin kuitenkin muutama sujuva vaihto alle. Jes!

Verryttelyn jälkeen siirryttiin kahdelle ravipuomille. Ensin väli oli melko lyhyt, mutta Marjut työnsi puomeja jokaisen kerran jälkeen vähän etäämmäs toisistaan, jotta hevoset joutuivat venyttämään askeltaan päästäkseen toisestakin puomista yli. Alkuun meille tuli yksi lisäaskel väliin, joten Marjut ohjeisti minua työntämään hevosta kaulasta eteenpäin käsilläni juuri ennen puomia. Tämä toimi hyvin ja saatiin todella hyvin venytettyä ravia puomien avulla. Kun puomit sujuivat ravissa, siirryttiin tekemään harjoitusta laukassa.

Aloitettiin taas lyhyellä välillä jota pidennettiin jokaisen kerran jälkeen. Ponnistuksen parantamiseksi ja oman silmäni harjoittamiseksi minun piti koskettaa hevosta raipalla pohkeen taakse ponnistuskohdassa. Paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa maapuomeilla ja raippakosketus tulikin välillä liian aikaisin ja välillä liian myöhään. Lopulta aloin löytää ponnistuspaikat ja saatiinkin aikaan erittäin hyviä venytyksiä. Prinsun laukka alkoi muutenkin pyöriä todella hyvin harjoituksen aikana ja pääsin jopa vähän pidättämään!

Maapuomeja joilla harjoiteltiin askeleen pidentämistä.

Välikäyntien jälkeen siirryttiin kaarevalle innarille. Prinsu sai paljon kehuja valmentajalta, sillä se oli älyttömän vikkelä jaloistaan. Ihan sama kuinka lähelle ensimmäistä kavalettia tultiin, nosti hevonen jalkansa salamana ylös eikä kolautellut. Tämä harjoitus osoittautuikin minulle paljon hankalammaksi kuin Prinsulle. Koska innari oli kaarevalla uralla, täytyi minun luonnollisesti johtaa sisäohjalla jotta pysyimme hyvällä linjalla. Johtava käteni kuitenkin valui alas jolloin Prinsu alkoi heti kolistella. Jouduin siis keskittymään johtavan käteni kannatteluun ja samalla siihen, että molemman kädet myötäsivät hypyissä hevosen liikkeen mukana.

Käteni liikkuvat välillä laukan liikettä vastaan, jolloin askellajin laatu kärsii. Tätä korjattiin niinkin yksinkertaisesti, että pidin aina laukassa käsiäni harjassa kiinni jolloin ne luonnollisesti liikkuivat hevosen luonnollisen liikkeen mukana. Pikkuhiljaa kun käteni tottuivat oikeaan liikerataan pystyin myötäämään käsilläni myös silloin kun nostin käteni ylös harjasta. Tämä on oikeasti hyvä tapa kenen tahansa testata kuinka hyvin ne omat kädet on oikeasti liikkeen mukana.

Testaa käsiesi liikerata näin:

Istu kevyeen istuntaan ja ota sormilla harjasta kiinni kaulan puolestavälistä antaen käsiesi levätä kaulalla. Anna hevosen laukata reippaasti eteenpäin jolloin tunnet kuinka hevosen kaula luonnollisesti keinuu liikkeen mukana. Voit sitten verrata tätä liikettä siihen miten kätesi normaalisti laukatessa myötäävät. Tarkoitus olisi myödätä liikkeen mukana, ei sitä vastaan. Olen aika varma että kaikilla harrastajilla on jonkin verran parantamisen varaa tässä asiassa! :) Jos huomaat puutteita myötäyksessäsi laukkaa kevyessä istunnassa kädet kaulaan nojaten kunnes liike tuntuu luonnolliselta. Tätä voi tehdä vaikka joka päivä kunnes oikeasti kädet löytävät sen sopivan liikeradan.

Tässä kuvassa innari on jo muutettu kolmen hypyn sarjaksi.

Lopussa Marjut poisti kaksi kavaleteista, jolloin jäljelle jäi kolmen esteen sarja yhden laukan väleillä. Tultiin sitä uudestaan ja hevonen toimi kyllä kuin unelma. Viimeisellä kerralla valmentaja oli nostanut viimeisen esteen n. 95cm korkeudelle ja taas tultiin kuin vettä vain. Oli mukava huomata että kun saa ratsastettua oikein ja hevonen on saatu jaloistaan nopeaksi, on ihan sama onko siellä 50cm ristikko vai metrinen pysty vastassa.

Jälkifiilikset valmennuksesta olivat aivan sairaan hyvät. Ravi kaikkien noiden jumppasarjojen jälkeen oli aivan tajuttoman hyvän tuntuista! Siinä oli sellaista joustoa ja energiaa jota olen viimeksi päässyt fiilistelemään silloin kun työskentelin Saksassa groomina ja pääsin hyppäämään työnantajan kisahevosten selkään. Käveltiin vielä loppukäynnit maastossa.

Prinsua hoitaessa huomasin muuten, että edistys ratsastuksessa heijastuu myös selvästi kaikkeen muuhun tekemiseen. Hakiessani tammaa tarhasta päästi se jopa pienen hörähdyksen ja tuli kutsusta vastaan portille. Yleensä olen saanut kävellä Prinsun luokse ja aina välillä jopa sen perässä kun se on yrittänyt kävellä minua karkuun. Sama muutos näkyi myös tallissa. Pystyin hoitamaan ja huuhtelemaan Prinsun ilman että laitoin edes riimuja päähän ja tamma pysyi hienosti paikoillaan. Pari kertaa se meinasi lähteä ruokien perässä karsinaa kohti, mutta pieni ele kädellä sai sen pysähtymään. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa luottamaan minuun kun en enää niin holtittomasti heilu siellä satulassa ja vedä suusta joka välissä :)

Valitettavasti kuvamateriaalia valmennuksesta ei taaskaan ole. Kyseessä on pieni kolmen hevosen kotitalli, eli ylimääräisiä kuvaajia on harvoin tarjolla. Menen kuitenkin katsomaan ja kuvaamaan Prinsun omistajan valmennusta keskiviikkona ja poikaystäväni lupautui kuvailemaan ensi viikon valmennusta.