keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Yritettiin käydä tänään maastossa, mutta paarmojen takia tultiin häntä koipien välissä takaisin. Kenttätyöskentely ei oikein innostanut ja Prinsulla piti olla muutenkin tänään palauttelupäivä, joten päästin tamman vapaaksi kentälle ja annoin vähän päästellä höyryjä. Tytöllä oli sen verran hauskaa että kaivoin kameran esiin ja otin muutamia kuvia. Valitettavasti mukana oli ihan väärä objektiivi, joten kuvat ovat vähän mitä ovat. :)
Lähettänyt
Åsa
//
klo
9.45
//
hevospilates,
jooga,
liikunta,
pilates,
ratsastajan lihaskunto,
urheilu
”Sinähän vain istut siellä selässä kun hevonen
tekee kaiken työn!”
Jos ratsastus ei ole urheilua niin miksi sitten
valun hikeä jokaisen treenin jäljiltä? Jos ratsastus on pelkkää istumista miksi sykkeeni kieppuu siellä 130
tietämissä tunnin ajan? Miksi vatsalihakseni
ovat ihan vetelät koulutreenin jäljiltä ja jalat eivät aina kanna pitkien
laukkamaastojen jälkeen?
Nuorempana ratsastus oli satunnaisten lenkkien lisäksi ainoa liikuntamuoto mitä harrastin, ja silloin olikin helppo hiljentää huutelut kysymällä: "näytänkö siltä, että en urheile?". Nyt en enää kehtaa, sillä tauko ratsastuksessa on auttamatta jättänyt minut löysäksi ja huonoryhtiseksi.
Rehellisesti puhuen olen aivan rapakunnossa. Olen viimeisen vuoden aikana lihonut kahdeksan kiloa ja liikuntaa en ole harrastanut koiran kävelytystä enempää ratsastuksen lopettamisen jälkeen. Tämä rapakunto ja lihasten voimattomuus heijastuu myös suoraan omaan ratsastukseeni. En pysty hallitsemaan keskivartaloani, jolloin istunnalla tehdyt pidätteet eivät mene läpi ja joudun turvautumaan ohjista vetämiseen. Reisilihakseni ovat heikentyneet siinä määrin, että en pysy kevyessä istunnassa koko laukkamaastoa. Aerobinen kestävyyteni on heikentynyt siten, että joudun haukkomaan henkeäni esteradan jälkeen.
Rehellisesti puhuen olen aivan rapakunnossa. Olen viimeisen vuoden aikana lihonut kahdeksan kiloa ja liikuntaa en ole harrastanut koiran kävelytystä enempää ratsastuksen lopettamisen jälkeen. Tämä rapakunto ja lihasten voimattomuus heijastuu myös suoraan omaan ratsastukseeni. En pysty hallitsemaan keskivartaloani, jolloin istunnalla tehdyt pidätteet eivät mene läpi ja joudun turvautumaan ohjista vetämiseen. Reisilihakseni ovat heikentyneet siinä määrin, että en pysy kevyessä istunnassa koko laukkamaastoa. Aerobinen kestävyyteni on heikentynyt siten, että joudun haukkomaan henkeäni esteradan jälkeen.
Ratsastajan
lihaskunto on jo jonkin aikaa ollut kuuma puheenaihe niin sosiaalisessa
mediassa kuin myös alan lehdissä ja nettijulkaisuissa. Ja hyvästä syystä. Huono
lihaskunto ei ainoastaan huononna ratsastusta laadullisesti, mutta luo myös
tiettyjä turvallisuusriskejä. Johanna Piha totesi seuraavan Tunne Hevonen
3/2011 artikkelissa Ratsastajan lihaskuntoharjoittelu:
“Ratsastaja tarvitsee sekä nopeus- että
maksimivoimaa, jotta hän pystyisi reagoimaan hevosen äkillisiin liikkeisiin. Voimaa
tarvitaan ylävartaloon, jalkoihin ja erityisesti keskivartalon lihaksiin.
Hevosen ottaessa äkillisiä sivuaskelia tai hypätessä pystyyn lihaksiston nopea
reagointikyky voi ehkäistä putoamisen puhumattakaan siitä, että treenattu
keskivartalon lihaksisto takaa vakaan tasapainon. Turvallisuus on kuitenkin
vain yksi syy olla hyväkuntoinen ratsastaja. Ratsastajalla on mahdollisuus joko
nostaa tai laskea ratsukon suorituskykyä fyysisellä kunnollaan. Hyvän fyysisen
kunnon voi katsoa olevan suoritusta parantava ominaisuus, kun taas huono kunto
vaikuttaa herkästi suoritusta alentavasti.”
“Hevonen pyrkii tekemään ratsastuksesta hallitun
kokonaisuuden. Jos ratsastaja on huonossa kunnossa, hevonen joutuu tekemään
ratsastajalle kuuluvan työn: kompensoimaan huonoa tasapainoa omilla
liikkeillään.”
Olen
viimeisimmän kuukauden ajan aktiivisesti yrittänyt kehittää lihas- ja yleiskuntoani
mahdollisimman monipuolisesti ratsastusta ajatellen. Investoin jopa hieman personal
trainer tapaamiseen, jossa kehitettiin minulle sopiva kolmijakoinen
kuntosaliohjelma, jolla voin kehittää kehonhallintaani. Olen myös lisännyt
polkupyörälenkkejä ja tietysti sitä tärkeintä, ratsastusta! Eron entiseen
huomaa jo näinkin lyhyessä ajassa. Matka on vielä pitkä, mutta jaksan jo nyt paljon
pidempään kevyessä istunnassa, jaksan käyttää keskivartaloani paremmin
pidätteissä ja ylipäätänsä tasapainoni ja kehonhallintani on parantunut.
Ratsastajainliiton
julkaisemassa Anne Hyttisen tekstissä ratsastajan kunnosta, on ratsastajan se määritelty seuraavanlaisesti:
”Ratsastaja pystyy tekemään tarvittavan
suorituksen joustavasti, hallitusti ja keskittyneesti ilman merkittävää väsymyksen
tunnetta ja hyödyntämään kuntotekijöitä eli voima, nopeus, kestävyys,
notkeus ja kimmoisuus monipuolisesti. ”
Minulla
on vielä matkaa tuohon ihanteeseen, sillä huomaan väsyväni ratsastuksen päätteeksi,
eikä keskivartaloni ole vieläkään tarpeeksi voimakas. Yläselkäni on myös jäykkä
ja lihaksistoltaan hyvin toispuoleinen, joten istun satulassa helposti vasen
kylki edellä jolloin hevosen suoristaminen on hyvin vaikeaa. Ehkäpä
pilateksesta tai joogasta voisi löytyä apu tähän toispuoleisuuteen?
![]() |
| Joogan voi varmasti tehdä vähän helpomminkin? (c) http://www.thestablesatbrushcreek.com/rider-fitness |
Harkitsen vahvasti, että alkaisin seurata tässä blogissa pienimuotoisesti myös oman kuntoni kehittymistä ja sitä kuinka se korreloi ratsastukseen. Ennen sitä täytyy kuitenkin ottaa selvää mitkä on ne kunnon mittarit jotka ovat ratsastajalle tärkeitä ja miten niitä seurataan ja mitataan. Notkeus? Keskivartalon vahvuus? Kyykkäys? 1500m juoksu? Yritän miettiä näitä mittareita ja kehittää jonkinlaisen testin jolla voin konkreettisesti seurata omaa kehitystäni.
Aloin etsimään aiheesta lisätietoa ja löysinkin mielenkiintoisia artikkeleita ja blogitekstejä aiheeseen liittyen. Linkitän niitä tänne alle, jotta tekin pääsette lukemaan lisää aiheesta. :)
Aloin etsimään aiheesta lisätietoa ja löysinkin mielenkiintoisia artikkeleita ja blogitekstejä aiheeseen liittyen. Linkitän niitä tänne alle, jotta tekin pääsette lukemaan lisää aiheesta. :)
Englanniksi
Ratsastajille suunnattuja kunto-ohjelmia:
- Horse Channel - Get fit to ride artikkeli
- Horse Journals – Building a riders fitness program
- Euro Dressage artikkeli kouluratsastajille yleiseistä selkäkivuista
- Dressage Today – Equestrian Rehabilitation
- Horse & Hound artikkeli ratsastajien vartalonmuodoista
- https://bioriderfitness.com/blog/
Ratsastajille suunnattuja kunto-ohjelmia:
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Tänään oli taas Marjutin valmennus, tällä kertaa laitettiin kiva kavalettiharjoitus kentälle ja treenailtiin sitä. Prinsu työskenteli taas niin hyvin että on kunnon euforia päällä vieläkin! Mutta ennen kuin kerron enemmän valmennuksesta on pakko pistää muutama kuva meidän villistä tallikoira Hertasta. Onnistuin ensimmäistä kertaa kuvaamaan tuota otusta kun se ei malta pysyä paikallaan tarpeeksi kauaa. No, mäyräkoirat on mäyräkoiria.


Kasattiin
tosiaan pieni viiden hypyn in’n’out kaarevalle uralle. Toiselle pitkälle
sivulle laitettiin myös kaksi puomia, jotta päästäisiin harjoittelemaan ravin
ja laukan venyttämistä. Lopussa muutettiin jumppasarja yhden laukkavälin
sarjaksi (kuva alhaalla). Jumppasarja kaarevalla uralla on yksi
lempitehtävistäni, sillä siinä pääsee treenaamaan niin montaa asiaa samaan
aikaan; jalkojen nopeutta, selän notkeutta, takaosan voimaa, laukan säätelyä,
taipumista ja lähestymisiä. Harjoitus on myös ratsastajalle
älyttömän hyvä harjoitus, sillä siinä joutuu keskittymään niin moneen asiaan
samaan aikaan.
Aloitettiin
verryttely taas tekemällä hevosille selväksi että nyt tehdään töitä eikä vain
meinata samalla periaatteella kuin eilen. Prinsu oli eilisestä vielä niin hyvin
kuulolla, että saatiin melko nopeasti kaikki avut läpi. Verryteltiin
laukkakahdeksikolla ensin käynnin kautta laukan vaihtaen, sitten
laukanvaihdoilla. Vaihdot olivat yhä vaikeat vasemmassa kierroksessa, mutta
saatiin kuitenkin muutama sujuva vaihto alle. Jes!
Verryttelyn
jälkeen siirryttiin kahdelle ravipuomille. Ensin väli oli melko lyhyt, mutta
Marjut työnsi puomeja jokaisen kerran jälkeen vähän etäämmäs toisistaan, jotta hevoset
joutuivat venyttämään askeltaan päästäkseen toisestakin puomista yli. Alkuun
meille tuli yksi lisäaskel väliin, joten Marjut ohjeisti minua työntämään
hevosta kaulasta eteenpäin käsilläni juuri ennen puomia. Tämä toimi hyvin ja
saatiin todella hyvin venytettyä ravia puomien avulla. Kun puomit sujuivat ravissa,
siirryttiin tekemään harjoitusta laukassa.
Aloitettiin
taas lyhyellä välillä jota pidennettiin jokaisen kerran jälkeen. Ponnistuksen
parantamiseksi ja oman silmäni harjoittamiseksi minun piti koskettaa hevosta
raipalla pohkeen taakse ponnistuskohdassa. Paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa
maapuomeilla ja raippakosketus tulikin välillä liian aikaisin ja välillä liian
myöhään. Lopulta aloin löytää ponnistuspaikat ja saatiinkin aikaan erittäin
hyviä venytyksiä. Prinsun laukka alkoi muutenkin pyöriä todella hyvin
harjoituksen aikana ja pääsin jopa vähän pidättämään!
Välikäyntien
jälkeen siirryttiin kaarevalle innarille. Prinsu sai paljon kehuja
valmentajalta, sillä se oli älyttömän vikkelä jaloistaan. Ihan sama kuinka
lähelle ensimmäistä kavalettia tultiin, nosti hevonen jalkansa salamana ylös
eikä kolautellut. Tämä harjoitus osoittautuikin minulle paljon hankalammaksi
kuin Prinsulle. Koska innari oli kaarevalla uralla, täytyi minun luonnollisesti
johtaa sisäohjalla jotta pysyimme hyvällä linjalla. Johtava käteni kuitenkin
valui alas jolloin Prinsu alkoi heti kolistella. Jouduin siis keskittymään
johtavan käteni kannatteluun ja samalla siihen, että molemman kädet myötäsivät
hypyissä hevosen liikkeen mukana.
Käteni
liikkuvat välillä laukan liikettä vastaan, jolloin askellajin laatu kärsii. Tätä
korjattiin niinkin yksinkertaisesti, että pidin aina laukassa käsiäni harjassa
kiinni jolloin ne luonnollisesti liikkuivat hevosen luonnollisen liikkeen
mukana. Pikkuhiljaa kun käteni tottuivat oikeaan liikerataan pystyin myötäämään
käsilläni myös silloin kun nostin käteni ylös harjasta. Tämä on oikeasti hyvä
tapa kenen tahansa testata kuinka hyvin ne omat kädet on oikeasti liikkeen
mukana.
Testaa käsiesi liikerata näin:
Istu kevyeen istuntaan ja ota sormilla harjasta kiinni kaulan puolestavälistä antaen käsiesi levätä kaulalla. Anna hevosen laukata reippaasti eteenpäin jolloin tunnet kuinka hevosen kaula luonnollisesti keinuu liikkeen mukana. Voit sitten verrata tätä liikettä siihen miten kätesi normaalisti laukatessa myötäävät. Tarkoitus olisi myödätä liikkeen mukana, ei sitä vastaan. Olen aika varma että kaikilla harrastajilla on jonkin verran parantamisen varaa tässä asiassa! :) Jos huomaat puutteita myötäyksessäsi laukkaa kevyessä istunnassa kädet kaulaan nojaten kunnes liike tuntuu luonnolliselta. Tätä voi tehdä vaikka joka päivä kunnes oikeasti kädet löytävät sen sopivan liikeradan.![]() |
| Tässä kuvassa innari on jo muutettu kolmen hypyn sarjaksi. |
Jälkifiilikset
valmennuksesta olivat aivan sairaan hyvät. Ravi kaikkien noiden jumppasarjojen
jälkeen oli aivan tajuttoman hyvän tuntuista! Siinä oli sellaista joustoa ja
energiaa jota olen viimeksi päässyt fiilistelemään silloin kun työskentelin
Saksassa groomina ja pääsin hyppäämään työnantajan kisahevosten selkään. Käveltiin
vielä loppukäynnit maastossa.
Prinsua
hoitaessa huomasin muuten, että edistys ratsastuksessa heijastuu myös selvästi
kaikkeen muuhun tekemiseen. Hakiessani tammaa tarhasta päästi se jopa pienen
hörähdyksen ja tuli kutsusta vastaan portille. Yleensä olen saanut kävellä
Prinsun luokse ja aina välillä jopa sen perässä kun se on yrittänyt kävellä
minua karkuun. Sama muutos näkyi myös tallissa. Pystyin hoitamaan ja
huuhtelemaan Prinsun ilman että laitoin edes riimuja päähän ja tamma pysyi
hienosti paikoillaan. Pari kertaa se meinasi lähteä ruokien perässä karsinaa
kohti, mutta pieni ele kädellä sai sen pysähtymään. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa
luottamaan minuun kun en enää niin holtittomasti heilu siellä satulassa ja vedä
suusta joka välissä :)
Valitettavasti kuvamateriaalia valmennuksesta ei taaskaan ole. Kyseessä on pieni kolmen hevosen kotitalli, eli ylimääräisiä kuvaajia on harvoin tarjolla. Menen kuitenkin katsomaan ja kuvaamaan Prinsun omistajan valmennusta keskiviikkona ja poikaystäväni lupautui kuvailemaan ensi viikon valmennusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tunnisteet
Bico
Esittely
esteratsastus
FWB
haavanhoito
Hertta
Hevonen
hevosen kokoaminen
hevospilates
jooga
juoksutus
Kahdeksikko
Kavalettiharjoitus
Kouluratsastus
kuvapostaus
liikunta
maastoilu
mielipide
mäyräkoira
onnettomuus
Oppiminen
pilates
Pyrrhus
Pähkäily
ratsastajan lihaskunto
Ratsastus
Saksa
Treeni
Treenisuunnitelma
Treenivinkki
urheilu
Valmennus
vapaapäivä
Viikko-ohjelma
viikkoanalyysi
Vuokraus
Blogista
Tämä blogi on paikka jossa voin analysoida ratsastustani, seurata omaa kehitystäni ja ilmaista ajatuksiani hevosista, ratsastuksesta ja kaikista niihin liittyvistä asioista.
Olen aloittanut vastikään ratsastuksen uudestaan pitkän tauon jälkeen ja treenikumppanina toimii vuokrahevoseni Prinsu.
Olen aloittanut vastikään ratsastuksen uudestaan pitkän tauon jälkeen ja treenikumppanina toimii vuokrahevoseni Prinsu.
Minusta
Olen 22-vuotias lähes koko ikäni hevosia harrastanut liiketalouden opiskelija Espoosta.
Hevoshistoriani lyhyt oppimäärä
Talututusratsastus -> ratsastuskoulu -> hoitohepat -> oma hevonen -> valmennusrinki -> kilpailut -> vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa quartereita kasvattavan perheen luona -> pleasure ja trail luokissa kilpailu -> paluu suomeen -> esteitä ja kenttää -> oma hevonen eläkkeelle -> Saksaan groomiksi -> Takaisin Suomeen -> Oma hevonen vihreille laitumille -> Pitkä tauko hevosista -> harrastuksen uudelleen aloitus -> nykyhetki-
Hevoshistoriani lyhyt oppimäärä
Talututusratsastus -> ratsastuskoulu -> hoitohepat -> oma hevonen -> valmennusrinki -> kilpailut -> vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa quartereita kasvattavan perheen luona -> pleasure ja trail luokissa kilpailu -> paluu suomeen -> esteitä ja kenttää -> oma hevonen eläkkeelle -> Saksaan groomiksi -> Takaisin Suomeen -> Oma hevonen vihreille laitumille -> Pitkä tauko hevosista -> harrastuksen uudelleen aloitus -> nykyhetki-
Yhteystiedot
oosajee [at] gmail.com
Luetuimmat
-
Työkiireet rokottavat, mutta jostakin pitää löytää aikaa kirjoittamiselle. Eilen hikoiltiin taas Marjutin valvovan silmän alla, ja edistyst...
-
Sunnuntain pitkä maastolenkki vaihtuikin vapaapäivään ja hirveään stressiin kun maastoon lähtiessä meille kävi valitettava onnettomuus. Ole...
-
Pitää ensin pahoitella, että päivittäminen on jäänyt vähän vähemmälle, sillä alkuviikosta iski päälle astetta rajumpi kesäflunssa. Nou...
Lukijat
Arkisto
Aiheet
Sisällön tarjoaa Blogger.

















